15. toukokuuta 2018

Luovuttamalla eteenpäin?

Melkein kaikki tytöt keitä on ikävä: etualalla Pulu, keskellä Mimmi ja taaimmaisena hapannaamainen Huimis

Pahoittelut tästä postaustauosta, ei ollut tarkoitus hävitä ihan yhtäkkiä olemattomiin. Olen vain jotenkin syventynyt miettimään ja pohtimaan niin paljon, ettei blogille ole jäänyt aikaa eikä ajatuksia. Stressiä on muustakin. 

Sanotaan ettei liiasta mietiskelystä koskaan seuraa mitään hyvää. Voihan se niinkin olla. Mulla on ollut aikalailla stressiä tässä lähiaikoina. En edes huomannut sitä ennen neljän päivän viikonloppua, jonka vietin terassilla aurinkoa ottaessa, enkä halunnut nousta siitä enää ikinä, mutta silloin tajusin kuinka ylikierroksilla olen käynyt viimeiset viikot. Syitä on monia, mutta päällimmäisenä on tietysti koulu. Ensimmäinen lukiovuosi alkaa kohta olla taputeltu ja vielä on niin paljon töitä tehtävä, ettei viikko meinaa millään riittää. 

Ensiviikolla alkavaan koeviikkoon pitäisi valmistautua, mutta ratsastukseen hupenee aivan luvattoman paljon aikaa viikosta, ottaen huomioon että sekään ei ole lähiaikoina lievittänyt stressiä. Suoraan sanottuna ratsastuksesta on muuttunut minulle yksi stressinaihe lisää, ei suinkaan stressin lievittäjä, joka se ennen oli. Merlitz on aivan ihana paikka, ilmapiiri on hyvä ja hevoset kivoja. Mutta jotenkin silti sinne lähteminen on aina oudon vaikeaa. Haluaisin vain jäädä kotiin. 

Otin postausta kuvittamaan sellaisia kuvia, joissa on paljon tunnetta, tätä onnea ja iloa haluaisin kokea nytkin.

Tätä outoa, negatiivista fiilistä olenkin eniten miettinyt ja olen tullut siihen tulokseen, että nuo ratsastustunnit vain ovat minulle liikaa juuri nyt. Kun joka kerta tallille mennessä pitää onnistua, joka kerta pitää yrittää parhaansa, eikä sinne mennä sillä lailla rentoutumaan, mitä tein vanhan vuokrahevoseni Lotan kanssa. Stressiä on jo liikaa kaikesta muusta, enkä halua että ratsastuksesta muuttuu epämiellyttävä asia oman synkän mielialan takia. 

Aloitan siis kesätauon jo aikaisemmin, heti koulun loppuessa. Tunnit jatkuisivat läpi kesäkuun, mutta minulla on töitä ensimmäiset viikot ja luulen näin olevan paras. Heinäkuun lopussa lähden kahdeksi kuukaudeksi Amerikkaan ja käyn koulua etänä ensimmäisen jakson ajan, joten sieltä palatessani sitten katsotaan uudelleen mitä tehdä. Kesällä kilpailuja kuvatessa luultavasti tulee taas tarve päästä kisaamaan, mutta sille ei sitten voi mitään, se oli melko ohimenevää viimevuonnakin. 


En toki haluaisi lopettaa ratsastusta kesäksi, joten nyt aloitankin kiihkeän liikutushepan etsinnän ainakin puoleksi kesää. Kunhan saan vain mennä rennosti, oman mielen mukaan ja maastoilla. En edes muista milloin olen viimeksi käynyt maastossa. Mutta näin, siinäpä illan mietiskelyt.

On vaikea kuvaila sanoin, kuinka paljon nämä kuvat minulle merkitsevät. Ne otettiin vain kaksi päivää ennen kuin Lotta
lopetettiin, silloin kaikki oli vielä ihan hyvin.
Voi Lotta, ikävä on suuri 



xoxo


22. huhtikuuta 2018

Rento hyppelytuokio pelastaa pahankin päivän


Torstaina piti olla koulutunti. Menin tallille todella pahalla tuulella, en vihaisena, mutta todella väsyneenä ja kaiken kaikkiaan ihan romuna. Fiilis johtui parista henkilökohtaisemmasta asiasta, mutta se ei todellakaan ollut oikea vakavamieliselle ratsastukselle. Ja kun saavuin tallille, kuulin että menisin Riolla tunnille. Hevonenhan ei ole suosikkilistassani kovi korkealla, koska en osaa ratsastaa silä lainkaan, enkä tuona päivänä olisi millään jaksanut keskittyä. Mutta ei siinä vielä kaikki: koska tunnilla meitä oli niin vähän, saimme hypätä. 

Ensimmäinen reaktioni oli kauhu, väsymys ja pettymys. Tämän piti olla koulutunti, enkä halunnut hypätä. Aloin laittamaan heppaa kuntoon ja pikkuhiljaa hyvässä ilmapiirissä ja parin naurettavan kömmähdyksen jälkeen (olin mm. jättänyt ratsastuskenkäni kotiin ja lainasin kolme numeroa liian suuria kenkiä...) aloin olla jo paremmalla fiiliksellä. Hevoset vain ovat sellaisia, niiden kanssa touhutessa tulee väistämättä vähän paremmalle tuulelle. 


Maneesissa olin jo ihan ratsastusmoodissa. Kuulin että menisimme vain pieniä esteitä ja että minun ei tarvitsisi hypätä niin paljoa, koska en osallistuisi viikonlopun kisoihin. Keskityin liikuttamaan Rioa eteenpäin ja taivuttelemaan sitä. Se roikkui vasemmassa ohjassa eikä suostunut taipumaan vasemmalle ollenkaan, kuten yleensäkin, mutta muuten tuntui yllättävän kivalta ratsastaa. Laukassa minun piti käyttää paljon kevyttä istuntaa ja liikuttaa sitä eteenpäin. 

Hyppäsin tunnin aikana vain muutaman kerran, verryttelyesteet ihan normaalisti ja pari kertaa kolmen okserin kiemuran, jossa piti kääntää mahdollisimman pienet tiet. Hypyt tuntuivat (kuten aina) hiuka hassuilta tuon hevosen kanssa, mutta sehän on vain Rion tyyliä. Sillä on kiva hyppy, mutta hypyn jälken olisi kiva olla jossain muualla kuin siellä kaulalla... :D 


Tulimme kolmen okserin kiemuran ensin pienempänä ja lopuksi hiukan isompana, kun muutkin tulivat ratojaan. Oli ihanan rentoa mennä vain tuollaista pientä, eikä kaikkiin pieniin yksityiskohtiin tartuttu kuten normaalilla tunnilla. Nyt ei haettu täydellisyyttä, vaan hyvää fiilistä ja onnistumista. Riolla kiemuran käännökset onnistuivat hyvin, eikä tunnin aikana tullut yhtäkään mahtiloikkaa. Kaikki sujui todella kivasti ja tunnin jälkeen minä jo hymyilin aurinkoisesti. Toki se saattoi ehkä johtua siitäkin, että ulkona paistoi aurinko ja olin pelkässä t-paidassa vielä seitsemän jälkeen, mutta uskon hyvän mielen syynä olleen ratsastus. Se parantaa pahankin päivän!


Ps. Mitäs pidätte uudesta ulkoasusta? Tämä banneri ei miellytä omaa silmää ihan niin paljoa kuin voisi, mutta parempien kuvien puutteessa se kelpaa. Voi olla että lähtee vaihtoon heti kun uusia kuvia alkaa satelemaan enemmän :D Mutta nyt on ulkoasuprojekti hetkeksi rauhassa ja enää puuttuu omat esittelyt nykyisiltä vakiokaviokkailta! 



xoxo