5. marraskuuta 2017

Kun ikävälle ei löydy sanoja

Tyhjää. Kaikki tuntuu kovin tyhjältä.

Kirjoittaessani tätä kyynelet vierivät poskilla, enkä edes tiedä minkä takia. Johtuuko se kauniista muistoista, vai ikävästä. Johtuuko se menetyksestä vai siitä onnesta, että kaikki se koettiin. 

Where does the good go?


Kaipaan tätä ponia takaisin elämääni enemmän kuin mitään muuta. Olen kirjoittanut varmaan sata postausta siitä, kuinka tärkeä tämä olento minulle on, mutta kerron sen vielä kerran uudestaan. Kun katson vanhoja kuvia, ei kyyneliä voi estää. Kaikki muistot vain tulvivat mieleen.

Lupasin, että käyn katsomassa sitä. Käyn tarkistamassa, että kaikki on okei ja että poni tunnistaa minut vielä. En ole käynyt Huiman luona luoja tietää kuinka pitkään aikaan. Ja nyt en voi lopettaa yhden videon katsomista Youtubessa, vaikka se on huonosti tehty ja haluaisin poistaa sen kokonaan. Kyseisellä videolla sattuu olemaan meidän hetkiä vuodesta 2013 asti ja se tunne mikä kuvista ja videoista välittyy minulle, on sanoin kuvaamaton. 

Voi kumpa voisin tehdä videon uudestaan, paremmin. 


En edes tiedä mitä kirjoittaisin. Enkä tiedä mitä tekisin. En ole valmis sanomaan hyvästejä. 

En ole kirjoittanut tänne mitään siitä, miten ratsastuksessa sujuu nykyään. Ei vain ole mitään syytä kirjoittaa. Kaikki menee ihan hyvin, olen kokeillut nyt useampiakin hevosia Merlitzissä ja tykkään tosi monesta. Mutta kukaan ei voi viedä tämän ponin paikkaa. 

Minkä ihminen ikävälleen voi. Haluan nuo ajat takaisin ja se fakta että se on mahdotonta, tuntuu niin pahalta. En voi kieltää olevani onnellinen nyt, mutta silloin olin täysin eri ihminen. En voi kuvitellakaan saavani saman kaltaista suhdetta johonkin toiseen hevoseen. Se ei vain toimi. 

How do you know, when to let go?
Where does the good go?





xoxo


12. lokakuuta 2017

Perniön Ponitallilla #3


Tänään on aika julkistaa viimeinen Perniön Ponitalli -kuvapostaus. Estradille astelee tänään Nea ja Panda, sekä esteillä että itsenäisesti. Estevalmennus oli ikävä kyllä maneesissa, joten kuvat ovat mitä ovat, mutta onneksi itsenäisen Nea ratsasti ulkona ja kuvat onnistuivat.

Panda oli hurmaava nuori, jolta tyyliä ja yritteliäisyyttä löytyi. Välillä esteille tuli hieman hassumpia hyppyjä jos askel ei sopinut optimaalisesti, mutta muuten esteet sujuivat kuin vettä vain. 

Pyysin Neaa tekemään parit lisäykset ja voi jukra mitkä askeleet sieltä oikein tulikaan! En onnistunut parhaimpia tallentamaan,
mutta askel venyi vielä tästäkin pidemmäksi.



xoxo