Amigo #2

Olin jo eilen ratsastamassa Sagan ponia Amigoa (siksi otsikossa #2), mutta en saanut kuvia ja ratsastuskin oli vain sellaista löllyttelyä, etten vaivautunut siitä kirjoittamaan.
Tänään kuitenkin sain kuvia ja tunti oli varsin hauska. Amigo on suloinen, sympaattinen ja todella täydellisen luonteen omaava poniruuna. En ole ihan varma kuinka vanha, joten en rupea siitä tarinoimaan mitään. Ruuna viettää kesää kuitenkin samalla laitumella Sagan muiden hevosien, lämppäritamma Samban ja sen tammavarsan kanssa. Varsa on yksivuotias suloinen pikkutyttö, jolla taitaa paha uhmaikä painaa päälle. Tyttönen on itsepäinen ja polkee muiden mielipiteen kavioillaan mutaan. Lisäksi prinsessa taitaa olla Amigon suojelusenkeli, koska ponia oli melko hankala ottaa laitumelta ilman, että varsa oli kimpussa.
Lopulta kuitenkin saimme ruunan ulos ilman eitoivottuja hevosia.

Amigo oli oikein mukava ratsastaa. Vaikka se olikin hiukan tahmea alussa, siitä tuli mukavan kuuliainen pohkeelle ja ohjalle.

Tämän ponin harjoitusravi oli todellakin mukavaa istua

Pidän tästä ponista oikein paljon :)

Myöhemmin otin satulan pois ja kokeilin miten meno sujuisi näin

Muita ongemia ei ilmennyt, kuin että poni katsoi asiakseen hiukan hypähdellä ja nostella takapäätään laukannostojen aikana :D

Pikku pukkiloikka piristää kesken tylsän ratsastustunnin vaimitä? ;)

Ratsastuksen jälkeen hoidimme Amigon ja veimme sen takaisin laitumelle.

Samba ja varsa

Huomenna menen Huimalla taas maastolenkille ja ratsastan Amigon, joten toivottavasti saan kuvaajan! :)

xoxo

Kesän ensimmäinen estevalkka

Loppujen lopuksi tämän päiväiseen valmennukseen ei tullutkaan kuin yksi "pelottavampi" este. Ei tullut pelottavaa STOP-porttia, ei muuria, eikä vesimattoa. Kiitos siitä, koska tänään en olisi jaksanut yhtään enempää jännitystä.

Alku oli hyvä, poni kulki oikein päin ja mukavasti hallinnassa

Ainoa este joka olisi saattanut tuoda ongelmia, oli tämä portti, about 70cm korkea itsessään, mutta laitoimme sen vinosti hiukan matalemmaksi

Tulimme alussa puomeja ja jumppasarjaa

Loistolaukaus... :D

Alkuverryttelyn jälkeen ikävä kyllä kuvaajan piti lähteä, joten enempää kuvia ei tullut. Tulimme okseria, linjaa ja kahden laukan sarjaa. Ja sitä porttia, josta ei tullut ongelmia. Radalla sitten alkoi tulla ongelmia, kun rupesin tuuppaamaan liikaa eteenpäin. Olisin voinut odottaa, mutta laitoin vain lisää vauhtia ja askel jäi kauas. Okseri vielä meni kauemmasta askeleesta, linjan menin kuudella laukalla, vaikka olisi pitänyt tulla seitsemällä, sarjan A-osan tulin aivan liian kaukaa ja B-osalle tuli ahdasta. 

En tiedä mitä alitajuntani käskee, mutta mielummin rupean tuuppaamaan, kuin odottamaan. Ei hyvä, ei yhtään. Aluekisoihin saattaa tulla 70cm luokka, mutta en ole varma. Jos tulee, menen siihen ja kahdeksaankymppiin. Mikäli siis ponin maha ei ota kiinni puomeihin...

xoxo

Maastoilemassa ja laidunkuvia

Heips taas! 

Tänään pääsin taas pitkästä aikaa ratsastamaan, kun menimme maastoreissulle Huiman, Samban ja Sepin kanssa. Tietysti Huima joutui vetohevoseksi eli ensimmäisenä oli paksu pullaponi, keskimmäisenä kuuman oloinen lämppäri ja viimeisenä se normaali perusheppa.

Lähdimme tallipihasta hiukan yli kahdeksan. Oli hassua, kun laitoin ponia valmiiksi, se näytti kamalan pieneltä. Ihan kuin olisin kasvanut kymmenen senttiä pituutta tai poni olisi lyyhistynyt kokoon. Tai sitten vaan planeetan kokoinen ruohomaha vetää selkää notkolle... :')

Kuitenkin, matka sujui mukavasti, vaikka en muistanut, että Huima vetää ihan noin paljon. Olympiakuolain oli toisessa renkaassa, mutta lisäturpahihna oli normaalisti, eikä turvan alla kuolaimista kiinni. En tiedä johtuiko se siitä, vai muistanko vain että poni olisi ollut vähemmän menevä, mutta sama se. Lenkki oli kuitenkin oikein mukava ja laukkapätkäkin sujui hyvin, vaikka "jouduinkin" päästämään ponia eteenpäin, kun takaa tulevat olisivat tulleet ohi ;) Ohitimme jopa traktorin ongelmitta, joka oli suuri yllätys kaikille, koska Sepi on vielä nuori ja olisi hyvinkin voinut saada hepulin.

Ennen maastoon lähtöä ehdin kuvailla heposia laitumilla ollessa ja ihan hauskoja otoksia tuli.

Joissakin kuvissa saattaa olla laatu huonompi, kun etsin kamerasta oikeaa asetusta, jouduin zoomaamaan ja vielä rajaamaan tietyt kuvat

 

Todellakin onnistunut kuva, leppoisaa laidunmeininkiä

Imppukin pääsi kameraan

Huima yritti erakoitua (tai piiloutua kameraa) kauimmaisessa kulmassa, mutta joutui silti kuvattavaksi

Kun hevoset kävelivät jonossa kentälle päin, aloin kiinnittää huomiota niiden vatsoihin...

...jotka todella ovat kasvaneet ahkerasti laidunkauden aikana :'D

Siro pieni Fiia... taisiis se oli siro ja pieni vielä meidän leirin aikana...

Ja kukas muukaan kuin pullamaha itse. Pelkäsin, ettei satulavyö mene kiinni, kun vein Huimaa sisälle, mutta menihän se

Suuri sydän, suuri vatsa, niinhän se meni? ;)

 Se tästä päivästä, huomenna on estevalkka, heposeni varmaan arvaatte, ja jos vaan saan kuvaajan niin tulee paaaljon hyppykuvia. Sain jo kuulla että aiheena olisi erikoistesteet eli hyvin aloittaa näin about kuukauden tauon jälkeen heti STOP-portilla, ehkä muurilla, vesimatolla yms... :-----D

Huomenna saatte sitten kuulla mitä kauheaa tapahtuu.. eikunsiis...

xoxo

Hälytys: hevoskuumetta!

Ihastusta. Hienoista kateutta. Onttoa oloa. Syviä mietteitä. Pitkään valvottuja öitä. Unelmia. Kuvien tuijottelua. Ilmoitusten lukemista. Sitä se on: hevoskuumetta.

Tauko rakkaan ponin kanssa olemisesta, sekä isot kilpailut, joissa näin ja kuvasin suuria, kauniita hevosia, laukaisivat vähintään 39,6 asteen hevoskuumeen. Totta puhuen olen jo leiriltä asti pohtinut pienimmässä syrjäisimmässä aivolokerossani asiaa. Hevosta. Ei ponia, vaan hevosta.
Romahdutin itse itseni muutama päivä sitten kun huomasin ajattelevani sitä, mitä en ole halunnut ajatella: en vain pääse eteenpäin. Toki Huima on auttanut minua sanoinkuvaamattoman paljon esteillä ja muutenkin hevosten kanssa, mutta raja alkaa tulla pikkuhiljaa vastaan.
Olen hyvinkin huomannut, miten rakas poni ei hyppää enää yhtä helposti mistä askeleesta tahansa, kuin vuosi sitten. En tiedä alkaako ikä painaa (about 17v) vai olenko tehnyt itse ponista nirson omalla taidottomuudellani. Koulupuolella se on ollut aina vaikea ja en tunne edistystä niin kuin puoli vuotta sitten ja se jos jokin latistaa intoa. Esteilläkään en pääse eteenpäin ja suurin syy on oma epävarmuuteni. Ja epävarmuus taas johtuu epäonnistumisista ja siitä, että pienen, vain noin 140cm korkean ponin selässä esteet vain näyttävät ylitsepääsemättömän korkeilta.

Hevonen. Vaikka vain pieni, hiukan yli kymmenen senttiä isompi. Mutta sentään sen verran korkeampi, pitkäjalkaisempi, että pelko hevosen pienuudesta ja esteen suuruudesta saataisiin kitkettyä pois, koska haluan hypätä. Haluan vielä joskus hypätä suuria ratoja, suurella hevosella, joten tällainen järjetön pelko ei saa estää harjoittelua. Luulin minun ja Huiman taipaleen alussa, luulin todella, että olen löytänyt sen, minkä haluan säilyttää loppuun asti. Sen, jolla pystyn kehittymään koko ajan eteenpäin.
Enkä tietenkään halua lopettaa ponilla ratsastusta. Nautin siitä, kun saan rakkaan villiponin menemään sen korkeimmankin okserin kauniisti, vaikka pelottaakin. Onnistumisen tunne on ainoa, joka kannustaa eteenpäin. En löydä enää sitä tiettyä fiilistä, jolla aloitin.
Huima pysyy aina tärkeimpänä poninani, joka vei minut oikeasti eteenpäin, sillä itse kun olen vain tällainen harrastelija, voin sanoa, että 80cm esterata on korkea. Ainakin minulle se on korkea. Ja tällä hetkellä kaikki siitä korkeampi onkin jo liian korkeaa.

Edessä onkin siis hyvin vaikean päätöksen pähkäilyä: Onko aika erota? Onko aika siirtyä seuraavaan? Ajatuskin kammottaa. Että joutuisin luopumaan siitä kaikista rakkaimmasta. Joka kerta ratsastuksen jälkeen, kun on aika lähteä kotiin, mietin sanoja, jotka itse olen lausunut: "Ei saa kiintyä liikaa. Se on ratsastuskoulun poni." Ja se, jos joku on mahdotonta.

Olen siis täysin hukassa.

xoxo