18. lokakuuta 2015

Koulukilpailut 18.10

Tänään oli siis koulukisat ja samassa seura- ja ratsastuskoulumestaruuksien kouluosuudet. Aamulla ehti tulla jopa hiukan kiire, kun piti laittaa Dandylle sykeröt, Huimis kuntoon ja mennä verkkaamaan.
Dandy oli verkassa samanlainen kuin yleensä, eli minulle outo. Hyvältä kuitenkin tuntui ja pian menimmekin jo maneesiin, koska lähdin ensimmäisenä ekassa luokassa.

Hieno kouluheppa

Rata meni todella hienosti ja Dandy oli todella hyvä. Ainoa pikkuvika oli tietysti se peruutus, joka ei ollut oikein loistava, mutta hienosti 59% radasta, josta oli todella tyytyväinen. 


Herra kiittää ja kumartaa




Dandyn jälkeen oli mukavasti luppoaikaa, sellaiset kolme tuntia, joten sain katsella toisten ratoja ja jutella mukavia.


Lopuksi tulikin sitten taas hiukan kiire verkkaan. Huima oli jotain niiin outoa. Se oli laiska (Huimalle laiska, muille hevosille normaali) eikä liikkunut yhtään, mutta päätin antaa sen mennä 'laiskana' etten joutuisi kokoajan pidättämään.




Parempi joutua antamaan pohkeita, kuin joutua olemaan kokoajan suussa kiinni ja se todella toimi.
Lähdin myös toisessakin luokassa ensimmäisenä, joten lähdin maneesille hyvissä ajoin.


Olin myös tähän rataan erittäin tyytyväinen. Huima, jonka kanssa olen mennyt kahdet koulukisat, joka oli ollut niissä kahdessa erittäin jännittynyt ja liian kovaa menevä, oli rento ja hidas. Sain annettua pohkeita ilman, että se aiheutti jännittynyttä pyrähdystä eteenpäin ja sain ponin menemään oikeita teitä omasta mielestä ainakin kauniisti, vaikka se ei muodossa mennytkään.
Hyvin sujui ja 60% Aikuismerkin koulukokeesta. Yli kuusi prosenttia paremmin kuin viime vuonna samasta radasta.

Ilme luokkaa 10 :D

Erittäin hyvät kisat. Ei mitään valittamista, paitsi etten pitänyt oikeastaan tuomarista. Olen kaikin puolin tyytyväinen kumpaankin poniin ja mietinkin tässä, että voisin tuleviinkin koulukisoihin osallistua Dandylla Huiman lisäksi.
Ehkä tässä on sittenkin ainesta myös kouluratsastuksen puolella!


xoxo


17. lokakuuta 2015

Pikkuhyppyjä videolla

Perjantaina sain kuvaajan estevalkkaa varten, joka oli erittäin mukava juttu, mutta tajusin juuri että maneesikautena tulee luultavasti enemmän videoita kuin kuvia, koska tuo Melkkilän maneesin valaistus on hankala kuvaajan kannalta.

Sain kuitenkin Melkkilän uudesta heposesta Olavista :DD ja Lotasta kuvia karsinassa. Lotasta puheen ollen, menin maanantaina niillä hackamore-suitsilla ja se oli ehkä kamalinta ikinä. Minua on peloteltu ihan tarpeeksi että hackamore voi murtaa hevosen nenäluun tai tukehduttaa sen, joten enhän minä uskaltanut sitä pidätellä hirveän voimakkaasti. Lisäksi hän ei kyllä suostunut taipumaan suuntaan tai toiseen (vasemmassa kierroksessa on aina ongelmia) joten tunti oli melko hankala.
Toivottavasti se saisi nyt ne kuolaimet takaisin...

Olavi on ihana 6-vuotias yksityishevonen, varmaan joku pv-ruuna, mutta herraisä se on ISO :D


Pari kertaa olen mennyt Lotan karsinan ohi ja katsonut että heppa makaa kuolleena karsinassaan, mutta hän vain pikkusen lepäilee :3



Menimme alkuverkassa ilman jalustimia kolmea puomia ravissa ja laukassa, JA kiitos sen, sisäreidet ovat nyt melkolailla käyttämättömissä. Huomenna ois ne koulukisat jossa tarvis istua harjotusravia, että niitä reisilihaksiakin kyllä tarvittaisiin... :s  Niin, Huima poniseni oli todella outo, vaikkakin erittäin hyvällä tavalla outo. Se kulki heti alkukäyntien jälkeen niin rennosti ja hyvin, kuin olisi mennyt juuri ammattilaisen tehovalmennuksessa, vaikka oli ollut koko päivän vaan sisällä ja pari tuntia tarhassa. Poni kulki pyöreänä ja kantoi itsensä heti, eli alkuverkka sujui hyvin (siihen asti kunnes otettiin ne perhanan jalustimet pois).

Ei siinä mitään, kyllähän osaan jo melko hyvin istua siellä harjoitusravissa, mutta kun jaloilla ei ole mitään tukea, otan sen tuen sisäreisillä, joten arvatkaa vaan miltä tuntui puristaa sisäreisiä yhteen sellaiset viistoista minuuttia ensin ravissa ja sitten laukassa. Kun ponilla ei ole mikään maailman pehmein laukka, vaan se on melko töksähtelevää, niin siinä se istuminen onkin jo hiukan hankalampaa.
Sitten tulimme ensin kolmea puomia, jonka jälkeen tuli Huimalle viisi laukkaa ja pysty. Se onnistui ja sen jälkeen tulimme puomi-pysty-pyomi, jonka jälkeen sama pysty, josta kaarre okserille, joka oli kaarevassa linjassa siihen puomi-pysty-puomi-juttuun. (osaan selittää nää erittäin selvästi..)
Tultiin pari kertaa niin, kunne loputkin puomit otettiin pois ja tulimme radan.


Olin valkassa pettynyt ainoastaan esteiden korkeuteen. Viimeviikolla hyppäsin taas niitä ihania isoja esteitä ja tunsin, että osaan jotain ja nyt taas taannuin tähän kuudenkympin tasolle.. :s

Sitten vielä tällainen erittäin tyhmä päähänpisto, olen menossa nyt Huimalla koulukisoihin siihen seuramestaruuteen, mutta sen lisäksi vielä jälki-ilmoitaudun Dandylla ratsastuskoulumestaruuteen, eli ensimmäiseen luokkan. :D  Sen takia se oli tyhmä päähänpisto, että Dandy on koulussa vaikea. Se näyttää helpolta ja kevyeltä, mutta pysähdysessä se heittää takaosan AINA sivulle ja en ole kokeillut sillä varmaan ikinä pysähdystä tai peruutusta. :-)
Nyt vaan erittäin luottavaisena menen sillä kisoihin ja yritän verkassa kokeilla kaikkia asioita. Ai nin, Dandy myös osaa vaihtaa laukan erittäin hyvin, eli sekin saattaa tulla ongelmaksi. :-)  #positiivinen ;D

Tänään saattaa tulla vielä toinenkin postaus jos jaksan, kun mennään tallille kouluaitoja kasaamaan ja heppoja puunaamaan. En tiedä miten päin teen, kirjoitanko tänään yhden ja huomenna yhden, vai teeenko taas koko viikonlopusta yhden pidemmän...


xoxo


11. lokakuuta 2015

Kuulumisia ja kisasuunnitelmia

Vähän taas kirjoitteleminen jäänyt taka-alalle... Ratsastamassa olen käynyt, hiukan kuviakin on silloin tällöin tullut mutta kirjoittaa en ole vain ehtinyt/jaksanut/viitsinyt, milloin mitäkin.

Junujen järjestämät kisat tuli ja meni ja ihan hyvä päivä oli. Itse en kisannut, koska (yllätys yllätys) poni varattiin heti, enkä halunnut mennä muilla. Se olikin ihan hyvä päätös, koska meillä ollisi tullut ongelmia sen suhteen, ettei olisi ollut kuuluttajaa.

Kisat tosiaan alkoivat taas klo 10 eli oli melko sumuista vielä silloin





Päivä sujui ongelmitta ja junnujaosto keräsi hyvin rahaa.
Nyt on tulossa koulukisat ja osallistun taas seuramestaruuteen, eli menen Aikuisratsastusmerkin kouluohjelma 2010 -radan Huimalla. Suunnittelin, että olisin mennyt Lotalla toiseen luokkaan, varmaankin Helppo C:2 2000, mutta tulikin pieniä ongelmia. Tuossa viikko sitten sain tietää, että Lotalla on ikenissä jotain mustelmaa ja pientä haavaa, eli kuolainta ei voi käyttää, joten menin maanantaina riimu+ohjat-systeemillä.
Ihan hauskaa se oli, mutta ei heppa kyllä suostunut taipumaan senttiäkään. Nyt Lotta sai hackamore-suitset ja menen niillä ekan kerran huomenna. Toivon vaan, että neiti saisi kuolaimet takaisin käyttöön viikon sisällä (joo aika turha toive) koska haluaisin todella päästä sillä kisoihin ja hackamoreilla ei vissiin saa kisata ainakaan koulua, enkä tiedä vuokraanko Lottaa koko ensi vuotta, kun Melkkilässä on vaan tyyliin yhdet koulukisat vuodessa. Huoh.





Tänään olin jo pitämässä heppakerhoa, jossa juoksutimme Leeviä ja menen viiden aikoihin takaisin tallille opiskelemaan niiden hackamore-suitsien laittoa. Seitsemältä on kouluvalmennus Huimiksella ja toivon todella, että se menisi hyvin. Olen tässä viimeiset 3-4 edellistä koulutuntia saanut listan mukaan Dandyn ja kerran onnistuin vaihtamaan sen Huimaan ja se hiukan harmittaa. Perjantaina kuitenkin menin Huimalla ja poni oli estetunnilla niiiin loistava. Ekaa kertaa ~kolmeen viikkoon hyppäsin yli 70cm esteitä. "Mä vähän nostan noita esteitä Lotalle ja Huimalle." sanoi opettaja ja nosti siitä turvallisesta kuudestakymenestä sentistä kahdeksaankymmeneenviiteen senttiin.
Eikä tullut edes ongelmia, niin loistava tuo poni osaa olla. Aivan iihhana. <3


xoxo