21. toukokuuta 2016

Maailman paras poni!

Eilen sain estetunnille ratsukseni jo pari kertaa toivotun Huiman, jolla olen maastoesteitä lukuunottamatta mennyt viimeksi estekisoissa. Nyt kävi jopa niin hyvä tuuri, että sain laittaa ponisen itse valmiiksi ja rapsutella ja taputella niin paljon kuin halusin.
Lisäksi tunnilla meitä oli kuusi, joten jäi itsenäistä työskentelyaikaa aika paljon, kun muut suorittivat tehtäviä.

Menin alkuverkassa kaarevilla urilla ja teimme pysähdyksiä. Huima oli mukavasti tuntumalla ja sitä pystyi ratsastamaan hyvin. Ainoastaan pysähdyksissä huomasin uuden asian: poni hietti takapäätä sivulle ja lähti pyörimään, kun piti seistä paikoillaan.



En muista että tuo poni olisi ikinä lähtenyt pyörimään pysähdyksessä, paitsi silloin kun ollaan maastossa, joten oli todella outoa huomata kun poni lähti peruuttamaan ja kääntämään takaosaa sivulle.


Teimme pysähdyksiä myös laukassa ja nekin onnistuivat ilman ylimääräisiä käyntiaskelia.




Tulimme alussa pitkillä sivuilla isoja voltteja, joilla oli kolme puomia. Puomitehtävien jälkeen tulimme niiden perään vielä keskihalkaisijalla olevan 19 metrin linjan, johon piti ottaa kuusi laukkaa.

Huimis olikin tosi innoissaan ja sain pidätellä hiukan tavallista enemmän välissä, mutta sain kuusi laukkaa mahtumaan. 

Koko "radalla" tulimme ensin ympyrän puomeilla ja linjan kuudella laukalla, sitten tulimme puomiympyrän toisella pitkällä sivulla ja linjan uudestaan, tällä kertaa viidellä laukalla. Rata onnistui omasta mielestäni todella hyvin, vaikka ensimmäiset puomit menivät vähän miten sattuu, mutta tulin ne uudestaan.

Sen jälkeen olikin aika paljon aikaa, kun muut tulivat radan ja pelkän linjan pari kertaa. Sain tulla linjan viimeisenä, koska minulle korotettiin sitä hieman.


Sitten oli minun vuoroni tulla pelkkä linja kahteen kertaan. Saimme itse päättää kuinka mota laukkaa otamme esteiden väliin ja päätin ottaa viisi, etten joutuisi pidättelemään niin paljoa ennen hieman isompaa okseria.


Ennen okseria tunsin miten poni hiukan hidasti. En ajatellut mitään, ratsastin vain. Tein kaiken oikein. Ensimmäisellä kerralla poni hidasti ja jos en olisi tehnyt mitään se olisi pysähtynyt, mutta oikeasti ratsastin sitä eteenpäin.


Toisella kerralla tulin ensimmäiselle hiukan lähelle, mutta silloinkaan en ajatellut mitään vaan ratsastin. Annoin pohjetta ja poni venyi hienosti viidellä laukalla okserille.


Se oli hassu fiilis. Jotenkin välillä sattuu sellaisia päiviä, kun vain kytken ajatukseni pois päältä ja ainoastaan ratsastan. Sellaisia päiviä kun teen kaiken oikein ja kaikki onnistuu. Ja sitten on niitä päiviä, kun ainoastaan panikoin kun en näe askelta ja teen kaiken väärin ja tulee kieltoja kieltojen perään.

Kyllä oli hyvä mieli loppuverkkojen aikana. Estevalkka ilman virheen virhettä, sillä en laskenyt sitä epäonnistunutta puomiympyrääkään virheeksi. Kaikille voi sattua niin, että puomit tulevat huonoihin askeleisiin, eikä siinä sattunut sen kummempaa.




Kyllä oli taas sellainen päivä kun tunsin itseni niin hyväksi ratsastajaksi. Uskokaa pois sitä ei satu kovin usein!


Google+ :n muokkaama hieno animaatio kun yritimme ottaa kuvia :D


Rakastan tuota eläintä vain niin kovin paljon. Kyllä meistä vielä tulee tähtiä, uskon niin!



xoxo


19. toukokuuta 2016

Maastoesteillä Huiman kanssa

Tänään koitti se viikon ajan odotettu hetki: maastoestetreenit! Koulun jälkeen intoilin jonkun tunnin ja neljän jälkeen lähdinkin tallille. Matkaan lähdettiin viideltä ja Huimis tietysti joutui vetohevoseksi. Ei se minua haitannut, olinhan viimekerrallakin molemmat kerrat ensimmäisenä. Ohja oli olympiakuolaimen kakkosrenkaassa ja leuan ali kulki hihna varmuuden vuoksi. olihan nyt ensimmäinen kerta lähes kahteen vuoteen.

En ole varma kuinka kauan matkaan kului aikaa, mutta ravasimme suurimman osan matkasta. Ison tien ylityskin onnistui ilman suurempia ongelmia. Ensimmäinen este oli ohut tukki, jonka minä tulin ensimmäisenä. Ja tietysti lähdin hyppyyn askelta liian aikaisin joten tuntui todella tyhmältä kun poni ottikin vielä sen viimeisen askeleen :D




Tulimme sen pari kertaa molempiin suuntiin, kunnes jatkoimme eteenpäin. Seuraavat kaksi olivat lähekkäin ja tultiin peräkkäin. Pieni tukki ja heinäpaali. Hypyt onnistuivat ja tulimme ne vain kerran.




Nyt oli vuorossa maastoradan hankalin ja ehdottomasti jännittävin este: iso tukki, yksi laukka-askel, hauta jonka pohjalla oli kaksi puomia, laukka-askel ja toinen iso tukki.

Viimekerralla pari vuotta sitten siinä ei ollut mitään ongelmia ja se näytti matalemmalta kun tukit olivat lähes peittyneet heinään. Nyt heinä oli revitty pois ja hautakin näkyi hyvin.

Huima: Juuuu ei kyl mennä tästä yli siis ei. Ei ei ei.


Muutama kielto tuli ensimmäiselle tukille, kunnes sain ponisen siitä ylitse...

.... jonka jälkeen vastassa olikin hurjan hurja hauta, josta EI sitten voitu mennä yli :D


Vielä tuli pari kieltoa, kunnes opettaja päätti itse mennä pari kertaa. Huimis kielsi vielä opettajallakin muutaman kerran, mutta lopulta meni ylitse kolme kertaa. Aikaisemmin oli jo minulle otettu leuan alla oleva hihna pois ja laitettu normaaliksi alaturpahihnaksi ja vaihdettu ohjat normaaliin nivelrenkaaseen, jos olisikin ollut vain liikaa jarrua. Ja kieltämättä uskalsin ottaa nyt enemmän kiinni kuin ohjat keskirenkaassa ja ponikin oli kymmenen kertaa rennompi.


 Menihän se minullakin sitten puhtaasti ja nätisti. Ihan järkyttävä ilme naamalla, oli vissiin hauskaa...




Haudalta jatkettiin matkaa laatikoille, jotka olivat viimekerralla olleet ainoat, joihin Huima oli kieltänyt. Nyt laatikoille ei tullut mitään ongelmia.



Laatikoilta jatkettiin eteenpäin "kaatuneelle puulle" eli tukille jonka alapuolelle oli laitettu hienosti havuja. Siihen tultiinkin hiukan liian kovaa, mutta onnistui kyllä.


Silmät kiinni on hyvä mennä jos jännittää liikaa... tuossa kohtaa ei kyllä itseä jännittänyt että ties mikä kärpänen sinne silmään lentänyt... 


Sitten tultiin keskellä metsää olevalla pienen pienellä polulla hieno aita, jonka perään tultiin tukkikasa. Siihenkin tuli hieman liikaa vauhtia, mutta olimmehan me menossa kotiin päin niin ihan normaalia pieni spurttailu. Ja tosiaan, ohjathan olivat siinä nivelrenkaassa että ihan tosissaan sain pidätellä kun halusin ponin käyntiin.


Tulimme vielä laatikot ja hautajutun peräkkäin joka jännitti aivan hirveästi. Kotiin päin eli vauhti päällä ja vielä hauta, johon pitäisi mahtua kaksi laukka-askelta sen molemmille puolille.









Viimeinen tukki tuli tooodella lähelle, mutta paras poni suoritti! 

Lopuksi tulimme vielä heinäpaalin ja pienen tukin peräkkäin, edelleen hirveällä vauhdilla kotiinpäin. 




Loistava reissu! Vähän oli haastavempaa kuin viimevuonna ylittää tukkihauta, mutta menin lähes koko reissun nivelkuolaimella ja poni pysyi hanskassa. Lisäksi nyt tiesin, että poni ei kiellä niille pienille tukeille ja muille, joten saatoin vain mennä eteenpäin. Ihana fiilis!

Jos tällainen mahdollisuus tulee vielä toinen tänä vuonna, olen ensimmäisenä jonossa!



xoxo