28. elokuuta 2016

Kisahoitajana Teijolla

Lauantaina 27.8. olin hoitamassa rrrakasta suokkipoika Magnusta koulukilpailuissa. Nea ja Maucca menivät Teijon tallilla 2-tason koulukisoissa ensimmäisessä luokassa Helppo C:2 2000 ja minä olin hoitajana. Herätys oli kuudelta, tallilla oltiin kello seitsemän aikoihin ja hiukan ennen kahdeksaa alettiin lastaamaan heppoja traileriin. 






Mauccaa oli lastattu jo eilen kerran ja kokeiltu meneekö se ylipäätään koppiin ja menihän se. Noin kymmenen minuutin jälkeen, kun hän oli saanut jumitettua tarpeeksi. Ennen lastausta laitoimme tietysti herran aivan mahdottomaan harjaan pitkän koko harjan mittaisen letin, joka loppujen lopuksi avautui keskeltä koska harjan loppuvaiheilla on parisenttiseksi kynitty kohta. Päätimme siis tehdä kaksi lettiä; ei mikään maailman siistein tai paras koulukisakampaus, mutta hei, se on suokki jolla on hankala harja.


Kisapaikalla sitten otettiin Maucca ensin ulos koska Nea oli jo neljäs lähtijä, eli hänellä oli suunnilleen 40 minuttia aikaa. Laitettiin Maucalle varusteet, Nea lähti verkkaan ja hetken päästä otettiin vielä toinenkin heppa ulos ja varusteet päälle.
Verkka oli maneesissa ja Maucca käyttäytyi muuten todella hyvin, mutta pelkäsi C-päädyssä olevaa ovea, jota piti aina kyttäillä kauheasti. Nea sanoi että se tuntui oikein hyvältä ja pian hän saikin mennä jo kentälle verryttelemään.


Lotta the ammattikuvanmuokkaaja... Otin kameran lyhyen putken mukaan koska isolla putkella tarkennus ei toimi, joten tietysti kuvat jäi hieman kauemmas. Eilen mulla oli kolme postausta kirjotettavana ja 1300 kuvaa läpikatseltavana ja muokattavana ja osa piti vielä lähettää Nealle, joten unohdin rajata kuvat ennen niiden pakkaamista (jossa ne kummallisesti menettivät sen vähäisenkin laatunsa...) joten suuri osa kuvista jäi kauas JA ovat huonolaatuisia. Huoh.




Kenttäverkasta en ehtinyt ottaa ihan hirveästi kuvia koska olin auttamassa toisen hevosen varustamisessa, ja niistä vähäisimmistäkin kuvista karsin suurimman osan.



Ratakuvat eivät ole taaskaan oikein järjestyksessä, koska kamera heitti koneelle ladatessa kaikki sarjakuvauksella otetut kuvat niin, että perjantain posekuvista yksi, ratakuva, toinen posekuva, ratakuva ja sitä rataa. En tiedä miksi se tekee tuota, mutta se on ihan älyttömän ärsyttävää ja hankaloittaa kuvien läpikatselua.



Olin aika ylpeä Maucasta, kun se ei säikkynyt valkoisten aitojen sisässä mitään, ei edes tuomariston autoa.
















Hieno Maucca! Olin todella tyytyväinen ja ylpeä sekä ratsastajasta että hevosesta. Häpeäkseni täytyy tunnustaa, että en olisi uskonut Maucan pystyvän käyttäytymään noin fiksusti ensimmäisissä ulkopuolisissa kisoissa, tai menemään noin hienoa, siistiä ja tasaista rataa.






xoxo


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti