7. joulukuuta 2016

Joulukalenteri: Elokuvahöpötystä ja gifejä

LUUKKU 7. Elokuvahöpötystä ja gifejä

Elokuvavimma on iskenyt päälle ja sisäinen Star Wars-fani ei malttaisi millään odottaa vielä muutamaa päivää, että pääsen katsomaan numero seiskan! Star Wars on pitkään ollut mulle yksi niistä parhaimmista elokuvista ikinä. Järkytyn joka kerta kun joku sanoo, ettei ole nähnyt yhtä ainutta tähtien sotaa... sydämeen sattuu! 
Nyt jos sinulla sattuu olemaan tylsä joululoma tai sateinen viikonloppu, tässäpä Lotan Parhaat Leffavinkit!
(kaikki kuvat on otettu google kuvahausta)


STAR WARS I-VII
Katso kaikki. Joka ikinen osa on puhdasta kultaa. Rakastuin ensin ensimmäiseen osaan, seuraavaksi viidenteen ja lopuksi kuudenteen. Seitsemäskin oli aika kova veto, mutta Darth Vaderia tuli hiukan ikävä - käryävästä maskista ei ollut kauheasti apua.


"Keskimmäinen trilogia" (Uudesta toivosta Jedin Paluuseen) on se koko elokuvasarjan pääpointti. Tapahtumat ehkä pikkuriikkisen toistavat itseään, mutta ei todellakaan missään suuressa mittakaavassa. Ensimmäiset kolme ovat sitten sitä aiemmin tapahtunutta mistä kaikki sai alkunsa.
Ja kun tuli ilmi, että ne aikovat jatkaa elokuvasarjaa, tuli pienelle fanitytölle melkein kyynel silmään. Oih, saan nauttia vielä kerran Luke Skywalkerista ja Han Solosta. Ja Chewbacckasta!


Osa VII, the Force Awakens oli kyllä lähes yhtä huikea,  mutta kuten yllä mainitsin siitä puuttui joku tärkeä hahmo... ja oli ärsyttävää kun asiat jäivät niin kesken, ja jouduin odottamaan vielä melko kauan, että seuraava osa ilmestyy.
Syksyllä kun kävin leffassa katsomassa Infernon, näin uudesta Star Wars VIII:stä mainosjulisteen! Iiik! Rogue One on tämän jakson nimi ja sen ensi-ilta on IHAN PIAN! 14.12. En ole nyt ihan varma mikä tämä osanen on, koska kolmannen trilogian osat jonka Force Awakens aloitti, piti ilmestyä kahden vuoden välein: 2015, 2017 ja 2019. Mutta koska ainakin trailerissa oli henkilö jonka ei kuuluisi olla enää elossa ja Lumon nettisivuilla lukee että Rogue One on taphatunut ennen Uutta Toivoa, eli kolmannen ja neljännen välissä.




TARU SORMUSTEN HERRASTA I-III 
Toinen toivottavasti historiaan jäävä legenda, Lord of the rings. Nämäkin kolme elokuvaa olen katsonut lukemattomia kertoja, enkä koskaan kyllästy. Aina sama meno, mutta menoahan siinä on. Surullisia ja onnellisia loppuja, huumoria ja lisää huumoria.




Tykkään kahdessa viimeisessä osassa siitä, kuinka siinä näytetään niin paljon asiaa eri puolilta. Pakkohan siinä on, kun päähenkilöt ovat eri paikoissa, mutta se on juuri se mistä tykkään. Lisäksi noiden leffojen maisemat ovat niin käsittämättömän upeat, että vain pelkkiä maisemia voisi tuijottaa sen melkein kolmen tunnin ajan. Musiikissakaan ei ole valittamista tuon trilogian soundtrack on ihana!

Ja hobitit! Nuo herttaiset pikku otukset... <3




HOBITTI I-III
Taru Sormusten herrasta-trilogian "jatkosarja" joka on aiemmin tapahtunutta. Jo ensimmäisessä osassa tapahtuu niin paljon, että aika vähän saa sen parin tunnin aikana hengiteltyä. Toinen osa menee ohitse melko reippaasti yhdessä pikku taistelussa ja siinä se sitten onkin, mutta kolmas osa onkin pelkkää mäiskettä ja räminää.



Nimi Viiden armeijan taistelu kuvaa viimeistä aika hyvin, koska tuntuu, ettei siinä muuta olekaan. Kaikki tapahtumat ovat tapahtuneet jo ja viimeinen osa on pyhitetty sitten vain sille loppuräiskeelle. Onhan se hyvä jos tykkää - itse tykkään katsoa räminäleffoja - mutta jos haluaa muutakin sisältöä niin tuo viimeinen osa voi olla pettymys.





TERMINATOR I-V
Terminator-innostukseni alkoi siitä, kun olin 2015 talvella/keväällä katsomassa viidennen osan, Genisyksen. Leffa todella iski minuun, joten pakkohan oli jostain katsoa sitten myös edelliset neljä. Ensimmäistä en löytänyt aluksi mistään, mutta kolme keskimmäistä katsoin melko pienessä ajassa, kun ne sattuivat tulemaan telkkarista. Lopulta kun sain Netflixin käyttöön, katsoin myös ensimmäisen osan ja voin todellakin sanoa, että ne kannattaisi katsoa oikeassa järjestyksessä.




Elokuvasarjassa seikkaillaan niin paljon samoissa ajoissa, mutta eri aikaan, että siinä menee helposti ihan kokonaan sekaisin. Ja kun parissa leffassa pääpahis on ihan eri ja jossain kohtaa joku vähän ropeloi tulevaisuutta/menneisyyttä, en osaa sanoa kumpaa, on se vielä hankalampaa erottaa, että missä kohtaa ajassa mennään.
Mutta en ymmärrä miksei viides osa voi tulla jo Netflixiin, haluan nähdä sen uudestaan!

"It is nice to meet you"



SUICIDE SQUAD
Tässäpä tämän vuoden suosikkielokuva! Olin alussa vähän epäilevä, että onkohan se nyt niin hyvä... Mutta todellakin oli. Juoni vei mennessään ja hahmot olivat niin ihania. Tietysti tämänkin tytön suosikki oli Harley Quinn, koska - no - Harley Quinn.



En oikein tiedä mitä voin ilman kauheaa spoilausta kertoa, mutta kaikista päähenkilöistä näytetyt pätkät - varsinkin Harleyn ja Jokerin - olivat todella kiinnostavia ja oli hauska tietää miten pahikset ovat päätyneet lukkojen taakse. Ja sympaattinen Killer Croc, niin ruma mutta niin ihana. Ja se repliiki I'm beautiful, tuli niin sydämestä. :D




PIRATES OF THE CARIBBEAN I-IV
Huikea elokuvasarja, josta on myös luvassa viides osa! Julkaistaan keväällä/kesällä 2016. Olen katsonut neljä ilmestynyttä osaa jo niin monta kertaa että osaan ne ulkoa, mutta aina ne vain jaksaa katsoa uudestaan. Olen lähes joka vuosi jossain kohdassa katsonut kaikki neljä, joten ei ainakaan pääse tapahtumat unohtumaan.



Elokuvasarjan miinus tulee siitä, että kakkonen ja kolmonen on ns. samaa tapahtumaa, pääpahis ei vaihdu ja kuviot pysyvät aika samoja, mutta ensimmäisessä osassa ei ole lähes mitään viittausta tulevaan, se on tavallaan yksi oma leffansa ja kaksi seuraavaa sitten omansa. Neljäs on taas aivan uutta, siinä on vain pari samaa näyttelijää, eikä edellisistä juonenpätkistä näy kuin pari piirrettä.
Ja jos nyt tuon tulevan viitosen traileria katsoo, niin eipä näytä tuokaan kauheasti nelosesta jatkuvan, eli taas uudet kuviot. Toisaalta, eipähän käy juonet liian vanhoiksi ja uudelleenkäytetyiksi.


Mutta tämän elokuvasarjan musiikki? Sitä voisin kuunnella loputtomiin, siis jos joku on osannut valita oikeanlaisen musiikin elokuvaan, niin näiden elokuvien tuottaja!


Koska mulla olisi niin monia elokuvia vinkkinä, taidan jättää tämän tähän ettei purkaudu liian suurta postausta. Mutta noita gifejä ja meemejä etsiessä oli kyllä niin hauskaa että nauroin vedet silmissä joillekin Gifeille ja meemeille.


:D♥






xoxo


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti