8. joulukuuta 2016

Joulukalenteri: Lukemani blogit #2

LUUKKU 7. Lukemani blogit #2


Pääset edelliseen osaan tästä linkistä.


Löysin blogin kai jonkun muun blogin kautta ja selailin nopeasti vanhempia postauksia ja päähenkilöitä. Ja todellakin tämä jäi mieleen! Nainen, jolla on kahdeksan kavioeläintä ja harrastaa fitnesstä. Nuo hevoset vaikuttavat kaikki todella toimivilta tapauksilta ja muutamat postaukset saivat kyllä ajatusmaailmaani horjutettua mm. mielipide oreista ja noista lusitanohevosista.
Lisäksi postauksien kirjoitustyyli on mukavan selkeä ja ulkoasu on hieno. Varsinkin hevosten esittelysivuille vievät kuvalinkit ovat ihania!


***



Löysin tämän pari kuukautta sitten ja tämä onkin vielä melko uusi tuttavuus. Hauskalta kuitenkin vaikuttaa vanhempien postausten perusteella ja jään mielenkiinnolla odottamaan tulevia postauksia. Kirjoittajalla vaikuttaa olevan huumori ja kirjoittajanlahjat hanskassa.
Tykkään tuosta bannerista ihan älyttömästi ja ulkoasu on muutenkin sievä ja simppeli. Omaan silmään näyttäisi vielä paremmalta jos olisi ihan vähän leveämpi - tykään leveistä blogeista... ;)



***



"Olen 26-vuotias ja asun Tukholmassa. Blogin päätähti on friisiläistamma Maaike, jonka kanssa kilpailen kouluratsastuksessa lokal-tasolla. Ratsastan myös muita hevosia joista löytyy esittelyt välilehden "Muut hevoset" alta. Ratsastuksen lisäksi toinen intohimoni on valokuvaus."

Törmäsin blogiin alkukeväästä 2016 ja ihastuin tuohon Friisiläiseen, Maaikeen. Lisäksi blogin hienot kuvat ja photoshoot-postaukset tuovat hienoa lisää postauksiin. Ulkoasu on mukavan simppeli ja selkeä ja postausten tahti on hyvä.
On myös mukava lukea juttuja tuollaisesta barokkihevosesta, joiden tyylistä en tiedä oikeastaan tuon taivaallista.


***



"19-kesäisen ratsastuskouluratsastajan seikkailuita arjen keskellä, kisoissa ja valmennuksissa. Ratsastuspaikkana Billnäsin Ratsastuskeskus, pikkukisailua esteillä seura- ja aluetasolla 80-100cm luokissa. Syksyllä aloitin opiskelut ratsastuksenohjaajaksi monimuotokoulutuksessa Ypäjän Hevosopistolla."

Olen seuraillut jo ainakin vuoden ellen enemmänkin ja kirjoitustyyli osuu ja uppoaa. Kaikki postaukset ovat aina hyvin kirjoitettu ja postauksissa mietitään syvällisempiäkin ajatuksia. Monet noista syvällisistä asioista osuu jopa tähänkin lapsoseen ja pystyn samaistumaan kirjoittajaan erittäin hyvin. 
Blogin postaustahti on ollut lähiaikoina hieman hidasta, mutta uusimman postauksen luettuani ymmärsin senkin syyn. Jos jaksaa odottaa hyviä postauksia, suosittelen lämpimästi!


***



"Ruskein silmin on tarina siitä, kuinka -01 syntynyt Emma sai typerän päähänpiston ja alkoi kirjoittamaan blogia.
Tarinaa kuvittavat Mintun tallin hevoset, kaksi (ruman) söpöä koiraani, sekä jännittävääkin jännittävämmällä arki, kavereilla ja harrastuksilla maustettuna."

Myös uusi blogi lukukokoelmassa, löytyi oikeastaan jo aiemmin, mutta aloin kunnolla seuraamaan vasta, kun Emma linkkasi bloginsa LINKKAA BLOGISI-postaukseeni.
Tykästyin blogin ulkoasuihin ja kivan tyylisiin postauksiin ja luen mielelläni, kun luettavaa tulee. On mukavaa lukea juurikin jonkun ratsastuskouluratsatajan blogia, joka on sillä osin samanlainen kuin omani. Ja tietysti lisänä se, että Perniö mainittu, ehheh ;---)


***


Poniruuna Ressu

Hurmaavan luonteikas poni, ei voi muuta sanoa. Tämäkin blogi linkattiin linkki-postaukseen ja aloin lueskella uusimpia postauksia. Selväksi tuli, että kirjoittajalla on huumorintajua ja ponilla luonnetta.
Todellakin iskevä kirjoitustyyli ja kivoja kuvia. Ressu on supersuloinen poni, jonka touhuiluja seuraan mielelläni.
Myös tämän blogin ulkoasu on mukavan näpsäkkä ja siisti - esittelysivuille vievät linkit ovat todella kivat!


***



Villitti

"Haave ensimmäisen oman hevosen jälkeläisestä, kauniista tammavarsasta, tulevasta harrastuskaverista.
Sitten tuli Villitti.
Villiksen ikioma blogi, eli kuvapainotteinen päiväkirja, täynnä tärkeitä muistoja aina elämän ensiaskelista alkaen. Tarina kasvusta ja uuden oppimisesta, vaaleanpunaisten lasien takaa kirjoitettuna ja kauniilla kuvilla koristeltuna."

Aivan älyttömän ihana blogi! Löysin tämän jokin aika sitten ja ihastuin ihanaan ulkoasuun, ihaniin hevosiin, ihanaan varsaan, ihanaan kirjoitustyyliin ja kaikkeen muuhunkin. Tästä lähti kauhea varsakuume - haluan joskus kasvattaa oman varsan ihan pienestä asti, ihan omanlaiseni. Haluan tuollaisen pikkuhevosen, jota saan kuvata ja jonka kanssa saa tutustua uusiin asioihin.
Ulkoasu on ihanan talvinen ja niin kaunis! Tykkään, tykkään, tykkään!



xoxo


3 kommenttia:

  1. Hei, kiitos paljon arvostelusta! Perniötä ei tule näkymään blogissani enää (pitkään aikaan ainakaan), joten siltä osin joudut pettymään ;( Sinunkin blogisi lukulistallani ehdottomasti.

    VastaaPoista
  2. Kiitos paljon arvostelusta! :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos arvostelusta! :)

    VastaaPoista