NYT HARMITTAA

Voisin päräyttää muutaman rivillisen kirosanoja muutamaksi eri kieleksi ja itkeä kuinka typerä olen, mutta se ei auttaisi mitään. Epäilen, että mikään ei auta enää tähän. Minulle tuli sähköpostiin Googlelta viesti, että tallennustilani albumiarkistoissa on vähissä. Eli olen siis käyttänyt 15 gigatavua, viisitoista. Olen saanut viidentoista gigatavun verran kuvia googleen noin viidessä vuodessa. 

Tästä seurasi se, että kuvia ei voinut enää ladata täydellä resoluutiolla, joten jotain tarvitsi tehdä. Noh, fiksuna tyttönä etsin googlen albumiarkistot ja poistelin vanhoja turhia kuvia. Ja kun näytölle hyppää ponnahdusikkuna, jossa lukee nämä kaikki hyödylliset tiedot mistä kaikkialta kuvat katoaa, eihän sitä kannata lukea. Joten tässä kävi nyt näin, että hävitin albumiarkistoista joka ikisen kuvan 17. huhtikuuta 2016 asti!! Ei **** voiko näin typerä ihminen edes olla? Yli puolet blogini postauksista ovat nyt kuvattomia, koska tuhosin jokaisen kuvan sieltä, mihin olin ne ladannut. Sieltä, mistä ne tähän blogiin tulevat. Idiootti! 

Nyt en oikein osaa päättää mitä teen. Poistanko vain kaikki postaukset siihen asti ja aloitan ns. alusta, mutta se ärsyttäisi aivan suunnattomasti. Mitä pidempi blogiarkisto, sitä kokeneemmalta bloggaaja vaikuttaa ja sitä suuremmalla todennäköisyydellä ihmiset jäävät lukemaan pidemmäksi aikaa. Jos blogiarkistoa on yhden vuoden verran, bloggaaja voi vaikuttaa juuri opettelevalta aloittelijalta. Ja muutenkin osa noista postauksista on ihan hyviä ja niitä oli kiva lueskella välillä.

Mutta en haluaisi noita kuvattomiakaan postauksia katsella turhaan. Tulee vain paha mieli.

JOS JOKU TIETÄÄ MITEN KUVIA SAISI PALAUTETTUA GOOGLEN ALBUMIARKISTOON, HÄN KERTOKOON SEN MINULLE JA SAAKOON IKUISEN SIUNAUKSEN !

Olen valmis mihin tahansa, että saisin nuo kuvat takaisin. Lisäksi joukossa oli paljon sellaisia helmiä, joista en haluaisi luopua. Toki ne ovat ulkoisella kovalevyllä tallessa kotona, mutta jos se joskus hajoaa, olisi kiva kun ne olisi edes netissä tallessa. :(

Joten avulle olisi tarvetta. 

xoxo

Ensimmäistä kertaa ulkokentällä

Nea ratsasti täällä pari kertaa ennenkin vilahdellutta Amigoa ja poni näytti menevän oikein kivan näköisesti.

Tosiaan, maanantaina koitti se päivä, kun kenttä oli ensikertaa lumien jälkeen ratsastettavassa kunnossa - ainakin suurimmaksi osaksi - joten sinnehän me suuntasimme. Nea ratsasti Amigolla, jonka jälkeen hän kuvasi minun ja Lotan ratsastusta. Kamerasta oli akku aika tyhjä, joten hieman säästelimme sitä saaden tällä kertaa vain sata kuvaa yhteensä.

Sain Lotan kuntoon ennätysajassa, koska halusin verkata sitä ennen kuin Nea tulee kameran kanssa aihettamaan paineita ratsastajalle. Lotta olikin kentälle mennessä ihanan innoissaan ja sitä sai käynnissäkin vähän rauhoitella. Ravi oli todella hyvää ja se polki hienosti alle jo heti alkuun.

Ravasin molempiin suuntiin jonkin aikaa ja vasen kierroskin tuntui todella hyvältä, vaikka ravattu oltiinkin vasta joku kymmenisen minuuttia. Totta kai se oli jäykkä, mutta oma kärsivällisyytenikin riitti sen työstämiseen tällä kertaa. Luin jostain tällaisen hyvän ohjeen - en ikävä kyllä muista mistä se oli - että jos hevonen ei taivu, sitä ei voi vain vetää ohjasta ja painaa pohkeella ympyrän kaarelle ja odottaa taipumaan. Onhan tuo tavallaan ilmiselvää, mutta itse sorrun siihen silti melko usein. Mutta nyt oikein ratsastin. Tällä kertaa voin hyvillä mielin sanoa, että minä todella ratsastin sitä hevosta, annoin sille aikaa totutella ja venyttää ulkokylkeä ja sehän alkoikin taipumaan pikkuhiljaa paremmin ja paremmin. 

Vasemmasta kierroksesta ei näköjään ole mitään todistusaineistoa, mutta se todella meni hyvin!

Ravien jälkeen laukkailin molempiin suuntiin ja laukka oli todella kivan kolmitahtista. Se pyöri hyvin ja Lotta innostui välillä vähän liikaakin. Annoin sen hiukan venyttää laukkaa, mutta otin kiinni kun se meinasi lähteä lapasesta. 

Kun oltiin laukattu oikealle jo hiukan kauemmin ja kierrokset alkoivat kerääntyä, tuli parissa kohdassa sellainen hassu pukin tapainen laukka-askel. En meinannut millään uskoa, mutta tämä rouva oli todella nostellut takajalkojaan hieman enemmän kuin on tarpeen. 

Jossain välissä tuli myös tämä perus rikko raville, joka tapahtuu lähes joka kerta. Ja aina juuri kesken laukka-askeleen liitovaiheen
töksähdys valtamerilaivan kokoiseen liitoraviin. Istu siellä sitten ja ota kiinni...

Ja koska Lotta on tuollainen hätähousu (minäkin olen, mutta siis hevosesta puhun nyt), pitää aina heti nostaa uusi laukka. Ja se ei ole
kauhean helppoa siitä ultramegapitkästä ravista. 

Laukan jälkeen annoin Lotan ravata pitkää ravia pitkänä ja etupainoisena (hehh..) koska yleensä mamma silloin venyttää kaulaakin eteenpäin, kuten kunnon ravuri ainakin. Joskus kylläkin käy niin, ettei rouva anna enää kiinni hetkeen, mutta nyt se kävi helposti ja melko nopsasti. 

Ravi oli laukan jälkeen ihan kamalan pomputtavaa, mutta valtavan hyvää. Se polki alle todella hyvin, vielä paremmin kuin alkuun ja sitä sai työstettyä hyvin. Ennen käyntiin siirtymistä kokeilin lyhentää mahdollisimman paljon ja sain Lotan hienoon koottuun raviin.

Ravivenytyksiä laukan jälkeen.

Mamma esittää niin hienoa koottua ravia että huh, mutta ratsastaja voisi olla vähän vähemmän takanojassa...

Kyllä oli niin hieno mamma ettei mitään rajaa. Jäi todella hieno fiilis noin hyvän ratsastuksen jälkeen ja jäin ihan innolla odottamaan seuraavaa kertaa kun pääsee taas kentälle. Hevoset on pitkän maneesikauden jälkeen kentällä niin ihanan iloisia ja virkeitä, että tulee itsekin hyvälle tuulelle.

Tässä kuvassa ei oikeastaan ole mitään muuta onnistunutta paitsi Lotan korvat, mutta tykkään tästä ihan hirveästi! :D

xoxo

Hurja poni Masa

Melkkilään on saapunut - oikeastaan jo monta kuukautta sitten - oikea hurmuriponi, uusi tuntihevosvahvistus. Tukkajumala, pukkipallero, jänishousu, nössöponi... Millä nimellä sitä ikinä haluaakaan sitten kutsua. New Forestin poni Masa vaikutti alussa aika mielenkiintoiselta yllätykseltä: se oli epäpuhdas jos meni alkuverryttelyssä liian pienillä ympyröillä, se pukitti laukannostossa ja hyppi ja pomppi kun kiipesi satulaan, eikä pysynyt ollenkaan aloillaan. Lisäksi poni syö ohjia taluttaessa, joka on suunnattoman ärsyttävää!

Mutta tuo kaveri onkin aika hauska tapaus. 

Olen mennyt Masalla kaksi kertaa ja ne molemmat kerrat ovat olleet estevalmennuksia. Olin nähnyt ja kuullut ponista, että se hyppää tosi hyvin ja on muutenkin tosi taitava, mutta se on vain hiukan ruosteessa. Mutta mitä siitä ensimmäisestä tunnista tulikaan...

Alkuverryttelyssä heti huomasin, että poni todella oli taitava, mutta ruosteessa. Tuntui, kuin sen tasapaino olisi ollut huono ja se olisi vaappunut puolelta toiselle joka raviaskeleella. Ja Masan ravi oli sivumennen sanoen taivaallisen ihanaa istua... Poninen ei aivan ymmärtänyt kaikkia apuja, esimerkiksi pohkeenväistössä se vain lähti kiitämään eteenpäin. En oikein löytänyt yhteistä säveltä, enkä varsinkaan laukkatyöskentelyssä. 

Laukka oli varsinainen sirkusnäytös, se pomppi ja huojui kuin laiva myrsyisellä merellä ja askeleet olivat todella isoja. Ja kun käyntiin ottaessani pidin hiukan liian kauan ohjista, veti poni sellaiset pukit, että oli hyvin vähällä etten tippunut. Poni myös säikähti monta kertaa ihan typeroä asioita, kuten liikahtavaa ihmistä katsomossa, tai toisen hevosen jalan kolahdusta laitaan, jolloin se ampaisi eteenpäin kuin raketti.

Esteet Masa ylitti aivan omalla tyylillään, se hyppäsi joka esteelle sellaisen kamikazeloikan, että sillä olisi päässyt varmaan metrisen okserinkin yli, vaikka esteet olivat (onneksi) viidenkymmenen sentin kohdilla. Ja kun hän huomasi, että en pysynyt ihan hypyissä mukana, päätti poni vetää esteiden jälkeen turvan hiekkaan ja se ei muuten sieltä noussut. Kerran putosin sen takia, kahdeksan kertaa meinasin pudota. Ja kerran se veti vielä hiukan köyryselkälaukkaa siihen mukaan, mutta jotenkin pysyin kyydissä. 

Kiitin luojaa, kun estetunti oli ohitse. :D

Seuraavan kerran sain Masan estetunnille muutaman viikon päästä ja olin valmiiksi sellaisella fiiliksellä, että mitäköhän tästä tulee. Mutta poni vaikutti kovin kehittyneeltä. Se hyppäsi nätisti, ei pukitellut kuin kaksi kertaa ja teki vain yhden kamikazeloikan, kun askel oli hiukan liian lähellä. Toki Masa pelästyi monia asioita ja sain hooouuhotella monta kertaa, mutta en pudonnut tunnin aikana kertaakaan! Masa oli kaikin puolin ihan mukava ja alkuverryttelyissä se kulki niin nätisti että olin supertyytyväinen. 

Haluaisin kokeilla ponia koulutunnilla, mutta hurjat estehypyt voisivat kyllä jäädä vähemmälle. Masa vaikuttaa todella kivalta koulutuuppausponilta, kunhan sen saa keskittymään ja tajuamaan mitä pyytää. Ja on tuo niin suloinen!

xoxo

Peltohöntsäilyä Lotan kanssa

Hiphei sain kuvamateriaalia! Sain pitkästä aikaa Nean kuvaamaan kun menin Lotalla, koska hän tuli samalle koulutunnille myöhemmin. Koska maneesissa oli estevalmennuksia, päätin mennä ulos pellolle, koska siellä ei ollut enää jäätä kuin paikoitellen. Ja koska en ole pitkään aikaan saanut ratsastuskuvia, niitä tulee nyt vähän enemmän... : --)

Kaikki kuvat ©Nea

Lotta oli mukavan innoissaan, kun oltiin lähdössä pois tallipihasta eikä ruvennut kääntyilemään tai peruuttelemaan. 

Kaikki kuvat on sitten muokattu auringon paistaessa suoraan silmiin ja kamera ei ollut parhain mahdollinen yhteistyöhaluttomuudellaan,
joten kuvien laatu ja valotus voi olla melkoista vuoristorataa.

Lotan tönkkövaihe meni alkuraveissa nopeasti ohi ja se oli ihan kiva ratsastaa.

Yllätyin vasemman kierroksen hyvästä rytmistä ja poljennasta, koska yleensä vasen kierros on meille todella heikko.

Ja tässä näkyykin erinomaisesti vasemman kierroksen ongelmat: nojaan itse eteenpäin kevyessä ravissa, Lotta rullaa niskaa ylös ja
vetää kaulan lyhyeksi, eikä polje alle. 

Nuo mun omat kädet seilailee koko ajan ihan jossain muualla missä niiden pitäisi olla... Joskus ne on kivasti joskus ei.

Kun joku puoli tuntia oltiin pellolla oltu, päätin ottaa viereistä tietä pitkin vähän laukkaa. Ja koska Lotta on aina kamalan innoissaan kun mennään kotiinpäin, päätin turvallisuuden vuoksi (tien ja kodin välissä on nimittäin autotie) laukata vain poispäin tallista. Ja eihän Lotta mitään pelleillyt, tykkäsi kovasti.

Laukan jälkeen suuntasimmekin maneesille, jossa estevalkat olivat loppuneet, mutta Lotta muuttui ihan hirveän jäykäksi ja tahditti ravissa ihan koko ajan. Kuviakaan ei tullut, kun en muistanut säätää kameraan tarpeeksi ISO-arvoa että kuvat olisivat olleet jotain muuta kuin mustaa mössöä. Ratsastin siis vaan hiukan, tein loppuravit ja kävelin. Kaiken kaikkiaan Lotta oli ollut tosi kiva ratsastaa siihen asti, kunnes mentiin maneesiin. Siellä siitä tuli ihan mahdoton.

Olin tosi tyytyväinen, että mamma oli pysynyt niin rauhallisena pellolla. Viime kerralla kun menin sinne, heppaparka sai ihan järkyttävän paniikkikohtauksen eikä rauhoittunut ennen kuin noin kymmenen minuutin sisällä lähdimme pois. Nyt tätiheppa oli todella hieno ja hyvä ratsastaa!

xoxo

Pari viikkoa Thaimaassa

Heh, hupsista. Olisin tietysti voinut tammi- ja helmikuun aikana kirjoittaa enemmän kuin viisi postausta. Ja olisin myös voinut ilmoittaa, että lähden kahdeksi viikoksi Thaimaahan lomalle, joten blogiin ei tule sinä aikana materiaalia. Mutta ei. :D Tästä tulee nyt melkoisen pitkä postaus, kun kerron parin viikon kohokohdista kuvien kera...

Lähdimme Thaimaahan perjantaina 17.2. eli olimme hiihtolomaviikon ja sitten tämän viikon sen jälkeen. Lähdimme kaverini kanssa koulusta kesken päivän ja suuntasimme Helsinkiin yhden jälkeen. Poikkesimme Ikeassa syömässä (lihapullia ja perunamuusia tietysti, nam!) ja siitä jatkoimme vatsat täynnä lentokentälle. Oli hyvä syödä kunnon ateria ennen lentoa, koska ei sitä tiedä saako syötävää sapuskaa seuraavaksi Finnairin iltapalalla, vai lähes viidentoista tunnin päästä Hua Hinissa. 

Kyllä oli muuten taas ikävä Thaimaalaista ruokaa, mutta voin kertoa että se samanlainen sweet'n sour-kanakastike ja riisi
alkaa hiukan tympiä kahdessa viikossa. Ja suomalainen Puikula-ruisleipä on taivaallista!

Lento sujui muuten täysin mutkattomasti (turbulenssia kylläkin oli Kazakstanin yllä ja Bengalinlahden kohdilla), mutta Finnairin hienossa uusimmassa 350:ssä koneessa juuri mun kohdalla se kirottu ruutu ei toiminut koko yhdeksän ja puolen tunnin aikana! Se käynnistettiinkin uudelleen, mutta ei, leffojen katselua ei herunut tälle tytölle. Sikäli harmi, että elokuvavalikoima oli paras ikinä; tarjolla oli kaikki syksyllä ja talvella valkokankaille saatetut elokuvat mm. Independence day 2, Inferno, Hell or high water, Suicide Squad jne. 

Mutta se siitä, meillä oli lentomatkalla ihan hirveän hauskaa ja vaikka se yölento olikin ja vähän välillä väsyttikin, nukuin ehkä kolme varttia yhteensä. Finnairin sapuskat olivat menomatkalla parempia kuin kotiin palatessa, vaikken oikeastaan mitään muuta syönytkään kuin sämpylän, suolakeksit ja hedelmäsalaatista meloninplaset. 

Lennon jälkeen pääsimme mukavan nopeasti passintarkastuksesta ja laukutkin tulivat sopivasti heti. Bangkokissa oli vasta aamu, kello oli puoli yhdeksän ja bussi Hua Hiniin lähti yhdeksältä. Nuo bussit ovat kyllä ihania, penkki on isompi kuin lentokoneessa ja sen saa lähes vaakatasoon ilman että se haittaa takanaistujaa, koska tilaa on niin paljon. Lisäksi jalkojen alla on myös pätkä tukea, jonka saa nostettua ylöspäin. Ja siinä on niin hyvä nukkua! Nukuin koko kolme tuntia välillä vaan havahtuen johonkin töyssyyn, mutta matkalta en muista mitään.

Kävimme yhtenä päivänä harrastamassa hieman rankempaa urheilua, sillä lähdimme katsomaan erästä nähtävyyttä. Nimeä on osaa vieläkään kirjoittaa, mutta kyse oli sellaisesta hienosta luonnon muovaamasta luolasta, jossa oli jokin hieno temppeli. Urheilu-osio tuli siinä, kun luolalle piti jotenkin päästä - sai valita joka patikkareitin tai kyydin pitkähäntäveneellä. Patikkareitti kulki vuoren ylitse, se oli noin kaksi kilometriä pitkä matka pelkkiä kivi- ja betoniportaita vuoren rinteitä ylös ja alas. Kyllä, siinä pääsi jalkalihakset koville. 

Ei ollut mikään easypeace ja välillä tuntui että voisi vain lyyhistyä makaamaan niille kiviaskelmille. Ja vielä siihen lisättynä kolmenkymmenen asteen aurinko ja pilvetön taivas, ah miten ihanaa. 

Vuoren ylityksen jälkeen tuli ehkä pari sataa metriä ihan maan tasalla, josta lähti vielä neljäsataa metriä niitä samoja kiviportaita ylös luolalle. Luola itsessään oli todella hieno ja ymmärrän miksi ihmiset todella ravaavat ne kiviportaat ylös alas vain sen takia.

Kun oltiin ihasteltu luolaa tarpeeksi ja valuttu portaat takaisin alas, istuimme rannalla olevaan ainokaiseen ravintola-baariin ja söimme lounaan. Ja urheilusuorituksen jälkeen myös join vettä kuin sieni sateella. Onneksi takaisin ei tarvinnut kävellä; koska olimme valinneet kävellä toiseen suuntaan, meitä odotti rannassa pitkähäntävene. 

Urheilupäivän jälkeen tulikin muutama lepopäivä, kun oltiin vaan altaalla ja rannalla ja kaupungilla. Hua Hiniin oli rakennettu uusi ostoskeskus-hotelli-systeemi Blúport, joka oli kyllä aikamoinen tapaus. Tiesimme kyllä jo, että se yhtä kallis kuin Suomessa, eli aivan järkyttävän kallis Thaimaan hintoihin nähden. Mutta oli se silti pienoinen järkytys. Kävimme jossain vaatekaupassa ja kokeilin yksiä kivoja farkkuja. Hintaa katsoessani lapulta hyppäsi luku 4900 bahtia. (1000baht = noin 30e) Ah miten ihanaa, farkkujen hinta olisi vähän päälle 140 euroa. En ostanut. :-D

Hinnat olivat muutenkin aika yliammuttuja, eikä koko valtavassa kauppakeskuksessa ollut kuin muutama sellainen kauppa, mistä olisin voinut jotain ostaa. Hintataso oli selvästi tehty turisteille, mutta en kyllä tiedä kuka hullu turisti sieltä ostaisi jotain muuta kuin ruokaa näistä ketjuravintoloista, kuten The Pizza companysta tai Starbucksista. 

Blúportista ei ikävä kyllä ollut kuvaa, mutta toinen retki tehtiin Hua Hinin lähistöllä olevaan pikkukaupunkiin Cha Amiin.

Cha Amiin matkalla pysähdyttiin FN Outletiin, paikka oli melkoinen pettymys koska odotin monia erilaisia kauppoja, ja niitä tuli vastaan neljä... Sielläkin oli hinnat melkoisen kovat - eräs neuletakki maksoi 12 000 bahtia - joten itse jätin suosiolla ostamatta mitään. Enkä kyllä löytänytkään muuta kivaa kuin yhden kahdensadan dollarin (kyllä, hinnat olivat bahteiksi tai dollareiksi) hintaisen farkkutakin, jonka jätin henkariinsa. 

Tuli selväksi, että FN Outletin rakentaja on pitänyt flamingoista...

Cha Amissa pysähdyimme rannalle, jossa oli ihan mahtavat aallot. Itse en ole käynyt Thaimassa meressä uimassa sen jälkeen kun äitiäni iski meduusa, mutta jostain syystä nyt uskalsin. Ja oi että, ihanaa suolavettä nenä, silmät ja su täyteen. Kyllä syväpuhdistettiin joka kolo. 

Myös Cha Amin rannalla kuljeskeli hevosmiehiä tarjoamassa ratsastusta, mutta ikävä kyllä ratsastin vain kerran Hua Hinissa.
Hintaa oli aika lailla ja edelleen se hiertää paljaisiin jalkoihin ikävästi. 

Koko reissun hauskin juttu oli ehdottomasti se, kun meille ostettiin allaslelu, aivan valtavan kokoinen yksisarvinen. Näimme sen kämppämme lähellä olevassa kaupassa ja puoliksi tosissaan heitettiin, että sellainenhan olisi tosi kiva. No, sellainenhan sitten myös hankittiin.

Uniikki unikorni olikin melkoisen kiikkerä kaveri, pukitteli minkä kerkesi.

Ja siellä oltiin taas altaan pohjassa...

Unikorni ei ollut vain kovin kestävä lelu. Sen häntä irtosi melkein heti (heti näiden kuvien oton jälkeen) ja koko elukka tyhjeni. Hännän paikalle laitettiin puolkupyörän paikka ja vähän teippiä ja kas niin, unikorni oli kuin uusi! :D

Uitua tuli tämänkin loman aikana todella paljon, ehkä enemmänkin kuin ennen. Ja vietin altaan pohjassa aikaa varmaan vähintään yhtä paljon kuin pinnalla, sukeltaminen on vain niin ihanaa! Sain myös viimeisinä päivinä sukellettua altaan päästä päähän, eli 20 metriä. Otti se vähän koville, mutta kyllä se onnistui parikin kertaa. Ja nyt Suomessa ollessani suunnittelin jo aloittavani ihan kunnolla uimisen uimahallissa, että kävisin kerran pari viikossa. 

Toivon, että tämä blogiin kirjoittelu saa taas vähän tuulta alleen ja saisin kirjoitettua enemmän kuin viis postausta kahdessa kuukaudessa... Saapa nähdä, näillä sanoilla vain seuraavaan postaukseen!

xoxo