Rento hyppelytuokio pelastaa pahankin päivän

Torstaina piti olla koulutunti. Menin tallille todella pahalla tuulella, en vihaisena, mutta todella väsyneenä ja kaiken kaikkiaan ihan romuna. Fiilis johtui parista henkilökohtaisemmasta asiasta, mutta se ei todellakaan ollut oikea vakavamieliselle ratsastukselle. Ja kun saavuin tallille, kuulin että menisin Riolla tunnille. Hevonenhan ei ole suosikkilistassani kovi korkealla, koska en osaa ratsastaa silä lainkaan, enkä tuona päivänä olisi millään jaksanut keskittyä. Mutta ei siinä vielä kaikki: koska tunnilla meitä oli niin vähän, saimme hypätä. 

Ensimmäinen reaktioni oli kauhu, väsymys ja pettymys. Tämän piti olla koulutunti, enkä halunnut hypätä. Aloin laittamaan heppaa kuntoon ja pikkuhiljaa hyvässä ilmapiirissä ja parin naurettavan kömmähdyksen jälkeen (olin mm. jättänyt ratsastuskenkäni kotiin ja lainasin kolme numeroa liian suuria kenkiä...) aloin olla jo paremmalla fiiliksellä. Hevoset vain ovat sellaisia, niiden kanssa touhutessa tulee väistämättä vähän paremmalle tuulelle. 

Maneesissa olin jo ihan ratsastusmoodissa. Kuulin että menisimme vain pieniä esteitä ja että minun ei tarvitsisi hypätä niin paljoa, koska en osallistuisi viikonlopun kisoihin. Keskityin liikuttamaan Rioa eteenpäin ja taivuttelemaan sitä. Se roikkui vasemmassa ohjassa eikä suostunut taipumaan vasemmalle ollenkaan, kuten yleensäkin, mutta muuten tuntui yllättävän kivalta ratsastaa. Laukassa minun piti käyttää paljon kevyttä istuntaa ja liikuttaa sitä eteenpäin. 

Hyppäsin tunnin aikana vain muutaman kerran, verryttelyesteet ihan normaalisti ja pari kertaa kolmen okserin kiemuran, jossa piti kääntää mahdollisimman pienet tiet. Hypyt tuntuivat (kuten aina) hiuka hassuilta tuon hevosen kanssa, mutta sehän on vain Rion tyyliä. Sillä on kiva hyppy, mutta hypyn jälken olisi kiva olla jossain muualla kuin siellä kaulalla... :D 

Tulimme kolmen okserin kiemuran ensin pienempänä ja lopuksi hiukan isompana, kun muutkin tulivat ratojaan. Oli ihanan rentoa mennä vain tuollaista pientä, eikä kaikkiin pieniin yksityiskohtiin tartuttu kuten normaalilla tunnilla. Nyt ei haettu täydellisyyttä, vaan hyvää fiilistä ja onnistumista. Riolla kiemuran käännökset onnistuivat hyvin, eikä tunnin aikana tullut yhtäkään mahtiloikkaa. Kaikki sujui todella kivasti ja tunnin jälkeen minä jo hymyilin aurinkoisesti. Toki se saattoi ehkä johtua siitäkin, että ulkona paistoi aurinko ja olin pelkässä t-paidassa vielä seitsemän jälkeen, mutta uskon hyvän mielen syynä olleen ratsastus. Se parantaa pahankin päivän!

Ps. Mitäs pidätte uudesta ulkoasusta? Tämä banneri ei miellytä omaa silmää ihan niin paljoa kuin voisi, mutta parempien kuvien puutteessa se kelpaa. Voi olla että lähtee vaihtoon heti kun uusia kuvia alkaa satelemaan enemmän :D Mutta nyt on ulkoasuprojekti hetkeksi rauhassa ja enää puuttuu omat esittelyt nykyisiltä vakiokaviokkailta! 

xoxo

Uljas valkea vauhdissa!

Kisapäivä on paras päivä! Ja vauhdikkain. Ja väsyttävin. Lähdin aamulla tallille kahdeksaksi, pakkasimme hevoset autoon kymmenen jälkeen ja Melkkilään saavuimme sopivasti kisojen alkuun klo 11. Kaikki sujui mutkattomasti. Hevoset saatiin rekasta ulos ja varustettua, Pullalle varattu korvahuppu tosin unohtui ja jäi käyttämättä, mutta se tuskin olisi meidän suoritusta parantanut merkittävästi. Sileän verryttely oli ulkokentällä ja olin siitä tosi iloinen, koska ulkona saa tietysti hyviä kuvia, eikä maneesiin tarvitse tunkea niin paljoa hevosia kerralla. 

Pulla oli alkuun tietysti varsin menossa, mutta ajan kanssa alkoi rauhoittua ja pelkäsin väsyttäväni sen. Lähdin kolmannen luokan (75cm) loppupäässä, viimeisessä verkkaryhmässä, joten aikaa oli runsaasti. Kävelin siis paljon ja yritin taivutella Pullaa mahdollisimman paljon helpoilla ja rauhoittavilla tehtävillä, kuten pitkien sivujen pituisilla rungon taivutuksilla. 

Ilmeratsastaja vauhdissa jälleen...

Maneesissa esteverryttelyssä Pulla oli ihan okei. Ei huono, mutta ei paras mahdollinen. Se oli vähän jännittyneen oloinen, eikä ihan antanut pidätteitä loppuun asti, mikä teki ratsastamisesta hiukan haastavampaa kuin yleensä. Keskityin ottamaan vain muutamat hyvät hypyt verkkaesteille, koska en halunnut väsyttää neitiä liikaa, nyt kun keskiviikkona huomasin että sellaistakin voi tapahtua. Jouduin vielä ulos odottelemaan omaa vuoroani, mutta pian päästiin vihdoin radalle!

Rata oli hyvä, ainakin alussa. Pulla hyppäsi terävästi ja pelasti parissa kohdassa kun toin sen huonompaan paikkaan, mutta loppua kohden laukka alkoi vain venyä ja hevonen valahti vähän pitkäksi. Minusta tuntuu että Pulla itse laskee esteitä ja tietää että kahdeksannen jälkeen alkaa uusinta, koska silloin muuten mentiin! Sain sen kuitenkin pidettyä lapasessa ja puomit pysyivät kannattimillaan.

Ja vauhti riittiin seitsemänteen sijaan kolmannessa luokassa! Vihreä ruusuke ja hyvä mieli, ai kun oli kivaa.

En ehtinyt kauaakaan kunniakierroksen jälkeen kävellä, kun pääsinkin verryttelemään seuraavaa luokkaa varten. Rata oli sama kuin muissakin luokissa, mikä oli aivan täydellistä koska sitä ei tarvinnut opetella ja kävellä uudelleen. Pääsin siis suoraan verryttelemään neljättä luokkaa (85cm) varten. Nyt pelkäsin vielä enemmän, että Pulla väsyy. Se tuntui hiukan tahmealta saada laukassa eteenpäin, mutta esteen jälkeen kyllä mielellään kiikutti minua menemään. Yksi kielto otettiin verkassa, kun laukkaa oli aivan liian vähän ja Pulla kiemurteli tolpan taakse piiloon pelottavalta okserilta, muuten kaikki sujui ihan mukavasti. 

Radalla Pulla tuntui taas alussa ihan hyvältä. Oikeastaan koko rata sujui kuin kopiona edellisestä. Pulla pelasti muutaman kiperän tilanteen ja lähti taas loppuradasta kiihdyttelemään ihan omine lupineen. Yritin sitä kovin pidätellä, mutta hillitse siinä nyt toisen intoa. Puomi otettiin kymppiesteeltä, joka oli pysty seinässä kiinni. Pulla oli ihan liian pitkänä siinä vaiheessa ja hyppäsi huolimattomasti koska en saanut pidätettä läpi, joka tietysti kostatui puomilla. Mutta onneksi tuli  vasta uusinnassa!

Olen todella todella tyytyväinen molempiin ratoihin, eikä tuo yksi puomi sillä lailla ota päähän. Se vähän harmittaa, etten ole Merlitzissä ratsastanut yhtäkään puhdasta 80cm rataa, ensimmäisissä kisoissa Kallella tuli 8vp yhdestä ohimenosta ja yhdestä puomista ja viime kisoissa Monicalla tuli se typerä voltti joka harmittaa edelleen, ja Pullalla yksi stoppi.

Mutta tänään kisat onnistuivat todella kivasti ja nuo kaikki hepat olivat ihanan fiksuja uudessa paikassa! Pullasta nyt odotinkin että se osaa käyttäytyä, koska se on entinen kenttähevonen ja kisannut paljon, mutta että se on oikeasti noinkin lungi tyyppi. Sen voisi jättää odottamaan radankävelyn ajaksi itsekseen ja se seisoisi varmaan kuin tatti paikoillaan. Aivan ihana! :D

Todella hyvä ja positiivinen fiilis jäi tästä päivästä ♥

xoxo

Kisatreeniä ja -jännitystä

Postausta kuvittaa tiistain koulutuuppailujen kuvat.

Kisoja pukkaa jälleen. Lähdemme talliporukan kanssa sunnuntaina vanhalle tallilleni Melkkilään estekilpailuihin ja tämä tuleva koitos on saanut ainakin yhden kuskin aivan tolaltaan - minut nimittäin. En ole yleensä kova jännittämään kisoja, ainakaan ennen kyseisen päivän aamua, mutta nyt. Voi kamala, tämä alkaa mennä hysterian puolelle pikkuhiljaa ja pelkään, että jännitys tuhoaa suorituksen. Ja syynä tähän on luultavasti vain ja ainoastaan se, että mennään Melkkilään. Minun pitää ratsastaa hyvin, koska nämä ovat ensimmäiset ulkopuoliset kisat Merlitzissä ratsastamiseni aikana ja vielä tämä vanha tuttu talli. Senhän pitäisi kaiken järjen mukaan olla ihan lungia hommaa, tutut paikat ja ihmiset. Mutta ei.

Uljaana valkeana toimii Pulla, jolla olen tässä lähiaikoina hypellyt enemmän. Meillä oli eilen viimeinen valmennus ennen kisoja ja en oikein osaa sanoa mielipidettä, menikö se hyvin vai huonosti. Pulla oli alussa todella hyvä, mutta ihan tunnin alusta asti en nähnyt mitään askelia esteille. Hyppäsimme radan esteitä yksitellen ja pienemmissä pätkissä, ja harjoittelimme yhtä tiukkaa käännöstä, jota ei kylläkään tullut rataan. Sain hepan pidettyä ihan kivasti hallinnassa ja vaikka se toki juoksi tuli hännän alla, opin olemaan ottamatta liikaa kiinni. Jos hevonen haluaa juosta täysillä, sen oma ongelma on nostaa kinttunsa tarpeeksi ylös esteen päällä.

Ensimmäinen rata sujui mielestäni ihan kivasti. Toki Pulla välillä kiskoi kamalasti ja välillä hiipui kaarteisiin, onnistuin itse ratsastamaan hyvin. Esteet olivat vielä pieniä, joten tulin vielä uudelleen eri osia radasta. Ensimmäisen radan jälkeen alkoi tulla ongelmia. Pulla varmaan väsyi (en tiennyt sen olevan mahdollista!) koska en saanut sitä enää ennen ensimmäistä estettä kunnolla liikkeelle, josta sainkin noottia. Ja kun oltiin se ensimmäinen este suoritettu, hevonen ampaisi tykinkuulana eteenpäin, eikä antanut pidätteitä läpi, ettei olisi joutunut töihin. Ja jos se antoi, se hiipui liikaa ja pysähtyikin muutaman kerran esteelle. Heppa myös yritti puskea esteiden ohi ja minulla olikin täysi työ pitää se tolppien välissä. 

Hienosti videon thumbnailiksi tullut näköjään tämä kielto... :'D

Jooh, en oikein osaa sanoa. Ihan luottavaisin mielin lähden kisaamaan, kyllä minä sen hevosen niistä esteistä yli saan. Kunhan en jää liikaa kiinni suuhun, vaan annan sen laukata kaarteen. Olen nimittäin huomannut, että Pulla vetää helposti herneen nenään ja kieltää, jos sitä pidättelee liikaa kaarteessa ennen estettä, mutta se ei pysähdy niin helposti jos rauhoittaa vasta kun este on suoraan edessä. Ja videossakin näkyy, kuinka kaarevalla linjalla mustalta punaiselle pidän todella kovan käden ja sisäohjan, vaikka pitäisi rentoutua. Pulla on hirveän herkkä neitokainen ja jää vain tappelemaan jos sitä pidättää kovaa ja pitkään.

Mutta sunnuntaina siis kisaamaan ja siitä kirjoittelen varmasti jotakin analyysia videoiden ja mahdollisesti kuvien avulla! Jännitys senkun kasvaa tässä kolmen päivän aikana...

xoxo

Pitäisikö vaihtaa maisemaa?

Suosittelen lukemaan, tämän blogin tulevaisuus voi riippua juuri Sinusta!

Olen ennenkin kertonut valittanut, kuinka mulla alkaa Googlen tallennustila loppua kesken, eli toisin sanoen jos ja kun pääsemme kentälle ratsastamaan (=saan kuvia), en saa niitä enää blogiin, kun tila loppuu. Ja sehän on perin ikävää, kukaan ei rupea lukemaan blogia ilman kuvia. Enkä minä todellakaan kirjoita tätä ilman kuvia. Muutenkin, tämä blogi on minun bisnes-sähköpostillani, eli sillä mitä käytän kaikkiin mahdollisiin työ- koulu- ja muihin hommiin, joissa s-postia tarvitaan. Siirsin toisen bloginikin pois tältä sähköpostilta, joten nyt minulla on taas kuvatilaa siihen blogiin. 

Ongelma on se, että Googlen kuva-arkistoista ei voi poistaa kuvia muuten, kuin yksi kerrallaan tai koko albumi (joissa minulla on noin 1000 kuvaa) kerrallaan, joka on niin typerä ominaisuus, ettei mitään rajaa. Ennen kuin tajusin kuvatilan olevan rajallista, lisäsin kuvat postauksiin niin, että latasin kaikki huonoimmatkin tänne arkistoihin ja sieltä valitsin ne jotka halusin postaukseen. Ja sen lisäksi käytin ennen aivan hirveitä määriä kuvia ja tällä hetkellä niitä katsellessa suuri osa on selkeästi huonoja, eikä niitä olisi tarvinnut julkaista. Ja niitä olisi varmasti todella miellyttävä poistella yksi kerrallaan. 

Pääsisin koko hommasta kuiville, jos vain poistaisin vanhimman kuva-albumin kuva-arkistoista ja poistaisin kaikki ne postaukset joista kuvat katoaa, mutta arvatkaapa haluanko tehdä niin? Haluanko muka poistaa vaivalla tehdyt postaukset vain tilan takia, että voin täyttää tilan paremmilla kuvilla? No en sen suuremmin. 

Postausta kuvittaa pari 10.4. otettua kuvaa

Voisin siirtää tämänkin blogin toiselle sähköpostille, tai sitten voisin aloittaa kokonaan alusta. Tehdä uuden blogin ja siirtää (tai kopioida) sinne postaukset siitä päivästä asti, kun vaihdoin Merlitziin. Tämän blogin jättäisin tottakai kaikkien luettavaksi, mutta en kirjoittelisi tänne enää mitään. Tämä olisi se muistoblogi, johon voisin palata aina lueskelemaan niitä kuuluisia vanhoja hyviä aikoja. No ei nyt sentään, mutta you got the point. Saisin kaikki ns. turhat lukijat jotka eivät enää edes tiedä olevansa lukijoita, kokonaan pois uudesta blogista, mutta samalla menettäisin blogini paikan Jalustin.netissä, mistä minä ainakin etsin lähes joka päivä jotain luettavaa. Ja jalustinnetin toiminta on tällä hetkellä niin onnettoman hidasta (ellei sitten kokonaan olematonta?), että en vaivautuisi ilmoittamaan uutta blogia sinne, koska siit tuskin olisi mitään iloa. Olen laittanut sinne s-postia erääseen asiaan liittyen ehkä kaksi vuotta sitten eikä sitä olla vieläkään huomioitu.

Lisäksi kaikki rekisteröityneet lukijat, joita tämä kiinnostaa seurata, joutuisivat rekisteröityä uudelleen, uuteen blogiin. Mutta onko se niin iso vaiva? Pitäisikö minun nyt oikeasti vain etsiä se rohkeus ja nähdä se pieni vaiva, että tekisin kokonaan uuden blogin uudella tallilla alkaneelle ajanjaksolle? Ongelma on siinä etten uskalla. Minun häviävän pieni seuraajamääräni antaa minulle todella suurta motivaatiota kirjoittaa ja jos yhtäkkiä seuraajamäärä vaihtuu kahdestakymmenestä vaikka kahteen, niin kyllä se hiukan itsetuntoa syö. Minulla kun ei ole koskaan paljoa tämän enempää niitä ollutkaan, niin ne merkitsevät aika paljon, vaikka muuta yritänkin itselleni selitellä.

Uuden blogin myötä saisin vihdoin aikaiseksi tehdä myös joillekin Merlitzin hevosille omat esittelysivut niin niistäkin pääsisi lukemaan tarkemmin, nyt en vain vaivaudu sitä tekemään. Enkä halua poistaa Melkkilän hevosten sivuja. Mutta kertokaapa nyt minulle mitä tehdä, teistä tämä on aika suuresti kiinni. Jos minun juttuni jaksavat kiinnostaa ja haluatte tätä jatkossakin lukea, teen sen uuden blogin tai siirron toiselle s-postille. Mutta jos tämä ei ketään kiinnosta, niin kuvatilan täytyttyä tulee luultavasti myös Huimaa menoa tiensä päähän. Ikävä kyllä.

OTA KANTAA:

- poistetaan vanhat kuvat & postaukset

- vanha pohja uudelle s-postille siirrettynä (=lisää tilaa kuville ja mikään ei häviä)

- kokonaan uusi blogi uudelle ajanjaksolle (=postauksia vain Merlitziin vaihtamisen jälkeen)

Ja kertokaa ihmeessä jotain helppoja blogiportaaleja jos tulee mieleen!

xoxo

Ennätys-tippumis-valmennus

Mutta ei onneksi tippumisennätys-valmennus! Tänään rikottiin este-ennätyksiä ja opeteltiin lentämään - vieläkään sitä oppimatta, ikävä kyllä. Vuorossa oli esteitä hieman korkeampina kuin ennen, itseasiassa korkeampina kuin olen ikinä hypännyt. 

Sain ratsukseni Pullan, josta olin jo alkuun hyvin iloinen. Oli kiva päästä hyppäämään sillä taas, viimeksi hyppelimmekin yhdessä kisoissa. Minulta on jäänyt muutama estetunti tässä väliin, kun viimeviikon olin Kanarialla ja sitä edellisellä viikolla juuri tiistaina lähdimme hevostaitomestaruuksien palkitsemistilaisuuteen Säkylään. Tuli muuten kolmas sija hevostaitomestaruuksien (juniori?)sarjassa ja kotiin viemiseksi tuli ruusuke, mitali ja nyt jo hieman kuivunut ruusu! 

Mutta asiaan, aloitimme verryttelyn jälkeen hypyt tavallisella kavaletilankulla, sekä hevosten mielestä hyvin jännittävällä aaltolankulla, johon Pullakin seisahtui ensimmäisellä yrityksellä. Toisella kerralla neiti uskalsi jo hypätä, mutta kyllä huomasi, että lankulle tuli hieman ylimääräistä ilmaa hevosen ja esteen väliin. Lankkujen jälkeen jatkettiin ristikolla ja pystyllä, joka nousi pikkuhiljaa sinne metrin hujakoille ja siinä tulikin minun ensimmäinen metrin esteeni ylitettyä. Pulla suoritti hienosti, eikä yrittänyt kaahailla suin päin esteen sekaan. Pystyn jälkeen jatkoimme vaaleanpunaisella okserilla, joka nousi myös melko ylös, mutta hassua miten entinen rimakammoilija olisi suorittanut vieläkin vähän isompaa ihan mielellään. Mikään ei tuntunut liian pelottavalta.

Lopuksi tultiin rata, johon kuului pysty, okseri, viiden laukan linja, ensimmäinen pysty uudestaan, sekä yhden laukan sarja. Rata alkoi hienosti ja Pulla pysyi ihan hyvin käsissä. Sain hyvät hypyt linjalle, mutta sen jälkeen aloin ottamaan kiinni. Ajattelin ennen seuraavaa pystyä (joka ei ollut enää siinä vaiheessa ihan niin iso kuin aikaisemmin) että otan vielä yhden askeleen ja jäin kiinni suuhun, mutta Pullapa veti siitä melonit sieraimiin ja pysähtyi. Se ei edes vetänyt kaulaa alaspäin, mutta vauhti oli niin kova, että minähän lennähdin täydellisellä voltilla esteen sekaan. Reisi osui lankkuun melkoisen mojovasti - vieläkin särkee ja on kuin turvonnut meloninpuolikas - ja silmäkulma hieraisi maata tai puomia sen verran, että varmaan on huomenna musta silmä. Pari naarmuakin silmän alle tuli, mutta se sopii hyvin yhteen naarmuisen leukani kanssa, jonka kolhin kaatuessani kiviportaissa siellä Kanarialla... Olenpahan nyt kunnolla kolhinut :D

Tippumisen jälkeen reiteen sattui sen verran, että kävelin hetken ennen selkäännousua, mutta hyppäsin kyllä radan loppuun, eli punaisen pystyn uudestaan (pienen pienenä) sekä yhden laukan sarjan, joka onnistui erinomaisesti. Ja olin supertyytyväinen koko tuntiin, eikä tuollaisista pikku kömmähdyksistä pidä ottaa stressiä, koko juttuhan oli oma mokani, kun se viimeinen askel ei siihen mahtunut ja Pulla on tuollainen herkkis, jolle pitää olla pehmeä ennen estettä.

Tästä hyvillä mielin - sekä muutamin kolhuin - eteenpäin!

xoxo